|
Wille Riekkisen uusi kirja: leikkaa ja liimaa Raamatusta
"Tuskin kukaan on koskaan saanut yhtä pienellä työllä aikaan yhtä pitkää kirjaa yhtä suuresta aiheesta"
Rakkauden lahja - piispojen perhekirjan arviointia.
Pappi vaihtaa sukupuolta - ilmiön teologista arviointia
Paavin kirja Jeesuksesta (11/08) Kirja on tilitykseni keskustelustani historiallisen Jeesus- tutkimuksen kanssa, sanoo kirjoittaja Josef Ratzinger alias paavi Benedictus XVI. Kyseessä on tämän vuosikymmenen merkittävin puheenvuoro raamatuntutkimuksen ja kirkollisen teologian väliseen problematiikkaan. Suosittelen.
Miksi homoja vierastetaan? (10/08) Ihmisen vieteistä voimakkain on sukupuolivietti. Se ohjaa meitä niin voimakkaasti, että meidän on vaikea ymmärtää omastamme poikkeavaa seksuaalisuutta. Siksi heteroissa on milteipä luontainen vastenmielisyys homoseksuaalisuutta kohtaan. Se osittain selittää sen, miksi homoutta on vastustettu ammoisista ajoista alkaen.
Pakko näyttää hyvältä (10/08)
Tunnustus: elämässäni on tapahtunut asia, joka heikentää uskottavuuttani pappina. Tässä tulee tunnustus....mediatrikki siis.
Jätän tavarat kauppaan
Perustin itselleni varaston, jossa säilytän tavaroitani. Sen katolla lukee Citymarket. Yritän muistaa, että tavarani ovat siellä tallessa, joten niitä ei tarvitse rahdata kotiin kaappeihin ja nurkkiin (0908).
Työuupumus väärä diagnoosi Provo: Normaalityö ei uuvuta. Jos joku ei jaksa työssä, vika voi olla työn järjestelyissä, johdossa, muissa ongelmissa. Tai ollaan vaan väärällä alalla. (08/08)
Parisuhdetta täytyy hoitaa Se ei pysy kunnossa itsestään. Kumma kuinka tämä arkipäivän fakta unohtuu heti kun pyydystysvaihe päättyy. (07/08)
Hengellinen sielunhoito: mitä se on? Lyhyt käytännön opas.
Saarnaamisen vaikea taito Saarnaajalla on hätä ja hiki. On tyydytettävä niin monet odotukset. Puhuttava kivasti ja syvästi yhtä aikaa. Mitenköhän mahdamme onnistua? Tässä vähän subjektiivisia arvioita saarnojemme tasosta.
Tietokonepeleistä riidellään kodeissa turhaan! Mitäs jos sen sijaan pelattais yhdessä
Henki, sielu ja ruumis. Usko on pohjimmiltaan ei-tietoinen asia. Usko syntyy sielun pohjalla piilevässä henki -nimisessä ihmisen ulottuvuudessa. Sinne Jumala sen sytyttää, meidän tietämättämme. Jos hyvin käy, se nousee vähän sieluunkin, psyykeeseen, jolloin saatamme herätä aavistukseen: Jumala on.
Väärin kastettu? Luther-säätiön kasteet Luther-säätiön pastori Kalle Väätäisen toimittamat kasteet ovat nostattaneet melkoisen vesisodan. Tilanne on niin uusi ja yllättävä, etteivät kirkon edustajat ole aina osanneet kommentoida asiaa kovin selkeäasti.
Kirkon tuote on... Kaikilla firmoilla on tuote, kirkollakin. Joskus tuntuu siltä, ettei näyteikkunan katsoja oikein saa selvää kuvaa siitä, mitä tuotetta kirkko tarjoaa ihmisille. Yritetäänpä siis selittää. Kirkon tuote on Jeesus Kristus, koska...
Jeesuksen ylösnousemus tieteellisen tutkimuksen historiassa Lyhyt katsaus. Lopputulos: Asiasta ei saada tieteellista varmuutta suuntaan tai toiseen. Mikään ei pakota uskomaan asiaan, mutta mikään ei myöskään kumoa sitä. Niinpä tiedemies voi uskoa pääsiäisihmeeseen niin halutessaan. Hän ei vaaranna tieteellistä arvovaltaansa tunnustautuessaan samaan kuin Paavali ja kumppanit. Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista.
- Ja sitten sama hengellisestä perspektiivistä: Jeesuksen ylösnousemus voi muuttaa koko elämän - pääsiäissaarna.
Kirvespastori vaihtoi konetykkiin. Suokonautio ampuu reippaasti yli. Kolmesta asiasta olen eri mieltä hänen "ohjelmassaan".
Kodissamme kävi mielenkiintoinen vieras, pastori David Titus Botswanasta. Hän opetti, että Afrikassa on monimuotoista kristillisyyttä.
Luterilaisen armo-opin kirkas valo (14.2.2008 ) Pieni vastaus artikkelistani tehtyyn kanteluun: "Ankkuroidun väljällä ketjulla kristillisen tradition suureen virtaan, joka on paljon laveampi ja pitempi kuin 1500-luvun tunnustuskirjamme."
toinenkin vastaus tässä: Kantelu on vakava asia
koneihminen eli robosapiens
Tuomiopäivä - mitä silloin?
Ohhoh, ja auts! Kantelu tuomiokapituliin allekirjoittaneen artikkelista, joka löytyy täältä 6.2.08 Juttu käsittelee sitä, mitä kristitty voisi ajatella islamin uskosta.
Onko kristillinen sanoma totta? Laskiaissunnuntain saarna 3.2.08
Jumalan osoite hakusassa. Missä Korkein luuraa?
Löytyisikö täältä 28.1.08
Naispapit vastatuulessa
Joulu on mahtavaa aikaa. Koska...klikkaa enkeliä...
|
|
Siis kuka nobody?
Kari Kuulan..
Teologinen suunta tai koulukunta
- klassiseen kristinuskon tulkintaan sitoutunut
- taipumus teologisiin kokeiluihin ja spekulatiivisten linjojen etsimiseen
- arvostaa systemaattista teologiaa
- raamatuntutkimuksessa kirkolliselle uskolle rakentavia lähestymistapoja etsivä
Erityisosaamiset
- katso kirjaluettelo (Paavali, Ut:n naiset, Rtun etiikka, Helvetti)
- luentoja kotona, kirkolla ja kauempanakin
- kirjoittaminen: artikkeleita (luettelo tässä), pakinoita ja nettisaastetta (...öhöm...tämä sivu?)

Mielenkiinnon kohteet
- voiko uskontoa perustella järjellä - problematiikka
- mitä usko korkeimpaan on? (alkeiskysymys, joka ei ole vielä selvinnyt)
- infernologia eli helvetti ja helvetilliset asiat
- diabologia eli Paholainen porukoineen
- eskatologia eli mitä tapahtuu tuonpuoleisuudessa
- apokatastasis eli kaikkien pelastumisen mahdollisuus
- Uuden testamentin teologia
- apostoliset isät
Curriculum studiae eli miten tähän on tultu
- ylioppilas 1982
- sairaanhoitajatutkinto 1987
- teologian maisteri 1994
- teologian lisensiaatti 1994
- pappisvihkimys 1997
- teologian tohtori 1999
- Helsingin yo:n dosentti 2003
.
|