Miten etiikka perustellaan?


Etiikka on ihmisten keksinnöistä ihmeellisin. Ja sen lajeista nimenomaan humanistinen etiikka, joka korostaa jokaisen ihmisyksilön korvaamatonta arvoa. Tee toiselle niin kuin tahdot itsellesi tehtävän, se opettaa.
Äkkiseltään tämä kultainen sääntö kuulostaa itsestään selvältä. Mutta se ei ole sitä. Miksi olisi tehtävä kaikille hyvää? Mihin on kirjoitettu kaikkia velvoittavalla arvovallalla, että kaikilla ihmisillä on koskematon ihmisarvo?

Ehkä luontoon? Sieltä nousee kuitenkin toisenlainen ohjelma. Luonnossa ei ole mitään universaalia toisesta huolehtimisen sääntöä, vaan siellä heikot syövät vahvemmat, tai vahvempien ruoan. Näin elämä on nykykäsityksen mukaan syntynyt ja niin lajien historia etenee jatkossakin.

Luonnosta löytyy korkeintaan vanhemmuudesta ja laumatoiminnasta nousevia vaistotoimintoja. Niitä evoluutiopsykologia pitääkin etiikan perustana. Kielellisen ilmaisun synnyttyä vaistotoimintojen velvoittavuus pukeutui sanalliseen asuun, jolloin syntyi moraalin kieli.

Tällainen luonnon etiikka on kiinnostunut pelkästään omasta laumasta ja sen jälkeläisistä. Toisen lauman yksilöillä ei ole samanlaisia oikeuksia. Eikä oikeastaan hyödyttömillä omankaan lauman jäsenillä. Luonto ei siis opeta jokaisen ihmisen yhtäläistä ihmisarvoa.

Jos humanistinen etiikka ei nouse luonnosta, ehkä se tulee järjestä. Olemme huomanneet, että tiettyjen sopimusten avulla yhteiselämämme sujuu parhaimmalla mahdollisella tavalla. Kutsumme noita sopimuksia etiikan sisällöksi.

Varmasti sopimuksista on hyötyä yhteistoiminnalle. Mutta miksi niiden täytyisi taata kaikkien hyvinvointi? Yhteiskuntahan toimisi aivan hyvin, vaikka jotkut olisivat orjia ja toiset herroja. Mikään ei pakota jakamaan hyvinvointia tasan.

Tietenkään orjat eivät haluaisi olla orjia. Mutta miksi heidän mielipidettään pitäisi kysyä? Miksi kaikilla ihmisillä olisi yhtäläinen äänioikeus? Joku hallitseva luokkahan voisi vain sanoa, että me päätämme ja teemme yhteiskuntasopimuksen, joka ajaa ensisijaisesti meidän etuamme.

Intuitio puhuu tällaista fasistista ajattelua vastaan. Mutta sitä on vaikea kumota rationaalisesti. Näin kohtaamme humanistisen etiikan erikoisuuden. Ymmärrämme sen viisauden, mutta emme silti pysty perustelemaan sen velvoittavuutta. Emme pysty sanomaan, miksi samat säännöt velvoittaisivat kaikkia ihmisiä samalla tavalla.

Ehkä kultaisen säännön velvoittavuus perustuu lopulta uskoon. Joudumme vain olettamaan uskonvaraisesti, että universumi vaatii sen mukaista toimintaa jokaiselta ihmiseltä. Mutta emme pysty perustelemaan sitä.

Näin etiikassa on väkisinkin jotakin ylimaallista, transsendenttista. Ei ihme, että oikean ja väärän tuntua on pidetty yhtenä Jumalan merkkinä ihmisessä.