Piilossa pilvien takana: miksi Jumala ei näy?



Tähtitieteilijä Esko Valtaoja kertoi, ettei usko Jumalaan, koska näyttö puuttuu. Jumala ei ole ilmaissut itseään riittävän vakuuttavasti.

Mitäpä siihen teologi vastaamaan? Jotkut lähestyvät asiaa teknisesti. Jumala ei voi näyttäytyä selvemmin, koska se on mahdotonta. Hän elää niin toisenlaisella todellisuuden tasolla, ettei sieltä pysty antamaan tuntuvaa merkkiä tälle puolelle.

Joskus selitän asiaa itselleni näin, vaikka se ei olekaan kovin pätevä selitys. Jos se nimittäin pitäisi paikkansa, kristikuntakaan ei voisi väittää tietävänsä hänestä mitään. Lisäksi kaikkivaltiaan luulisi pystyvän muuntumaan ”tämänpuoleisempaan” olemassaolon tapaan, josta käsin hän voisi sitten ottaa meihin yhteyttä. Kristuksen inkarnaatio on klassinen esimerkki tästä.

Siksi on pääteltävä, ettei mikään käytännöllinen seikka estä Jumalaa tekemästä itseään ilmeisemmäksi. Siihen on jokin muu syy. Mutta vielä se ei ole tullut vastaani lukemissani kirjoissa. Tai jos on tullut, en ole sitä ymmärtänyt tai hyväksynyt.

Jumalan kätkeytyminen on minusta teologian kiperin probleema. Siitä ei ehkä pitäisi kirjoittaa tässä, koska en osaa sanoa siitä mitään rakentavaa. Mutta ei silti vaieta ongelmaa kohteliaasti olemattomiin, koska sitä miettivät muutkin kuin uskonnonfilosofit ja teologit.

Jos emme tiedäkään, miksi Jumala ei näyttäydy, joitakin jatkopäätelmiä lienee lupa tehdä. Jumalalle ei ole ehdottoman tärkeää, että kaikilla ihmisillä on selkeä tiedollinen käsitys hänestä. Muussa tapauksessa hän puhuisi jatkuvasti ihmiskunnalleen samalla tavalla kuin Vanhan testamentin profeetoille aikanaan.

Ehkä Jumalan hyvät tarkoitusperät toteutuvat riippumatta siitä, mitä ihmiset tietävät hänestä. Yhteys Luojaan syntyy ajatustemme ulkopuolella jossakin sielun syvyyksissä. Sisimpämme voi olla yhteydessä taivaalliseen kannattajaansa, vaikka emme osaakaan muotoilla sitä sanoiksi.

Tämä ei ole aivan vieras ajatus klassiselle kristinuskollekaan, jonka mukaan usko on pohjimmiltaan ei-tiedollinen asia. Siksi imeväinenkin uskoo ja ottaa sillä vastaan kasteen. Samoin nukkuva, syvästi kehitysvammainen ja aivokuollut uskoo.

Tämä merkitsee, ettei ihmisen jumalasuhdetta mitata sillä, mitä hän tietää kertoa Jumalasta. Eikä edes sillä, että ihminen sanoo, ettei usko Jumalaan. Silloin hän on vain tehnyt loogisen johtopäätöksen havainnoistaan, tai niiden puutteesta. Tämä tuskin on Jumalan silmissä kovin tuomittavaa, kun hän kerta itse on päättänyt pysyä näkymättömissä.

Kaikesta tässä sanotusta huolimatta kristikunnan tehtävä on kuuluttaa sanomaansa kolmiyhteydestä, koska Jumala on niin halunnut. Ehkä hän on päättänyt, että toiset saavat elää tietoisessa uskossa häneen ja toiset tiedostamattomassa.