Kristillisten uskomusten synty: Merkittävin suomalainen teologinen kirja ikinä

Heikki Räisänen: The Rise of Christian Beliefs. The Thought World of Early Christians. Fortress Press/ Minneapolis 2009, 479 sivua.
 

Vuonna 1990 Helsingin yliopiston Uuden testamentin eksegetiikan professori Heikki Räisänen asetti itselleen tehtävän kirjassaan Beyond New Testament Theology (Uuden testamentin teologian tuolla puolen). On koottava yksiin kansiin koko varhaiskristillinen ajattelu siten, että kanaanonin kapea juonne ei hallitse koko projektia. Lähdeaineistona on käytettävä kaikkea varhaiskristillistä kirjallisuutta, aikahaarukka sijoitettava kahteen ensimmäiseen vuosisataan ja myös myöhemmin harhaoppisiksi todetut näkemykset on otettava mukaan.

Nyt tuon ohjelman mukainen kokonaisesitys on valmis. The Rise of Christian Beliefs (kristillisten uskomusten synty) esittelee kristillisten vakaumusten syntyhistorian sen koko kirjossaan.

Lähdeaineiston laajuus tekee Räisäsen teoksen poikkeukselliseksi. Kanonisten tekstien lisäksi pöydälle levitetään massiivinen määrä muuta varhaiskristillistä kirjallisuutta, mukaan lukien tuhti annos gnostilaisten tekstejä. Näin katse leviää paljon laajemmalle kuin klassisissa Ut:n teologioissa. Ja lopputuloksesta tulee huomattavasti kirjavampi.

Vaikka Räisäsen lähestymistapa ei ole teologinen, aineisto jaetaan opinkohtien mukaisesti temaattisesti: eskatologia, kuolemanjälkeisyys, synti ja ihmisen tila, pelastukseen pääseminen, Jeesuksen olemus ja tehtävä, hengen voima, suhde juutalaisuuteen, elämä pakanallisessa maailmassa ja oikeaoppisen tradition muotoutuminen. Lisäksi alkuluvuissa taustoitetaan juutalaisen ja kreikkalais-roomalaisen maailman uskonnollinen tilanne ja esitetään katsaus varhaisen kristinuskon historiaan.

Monimuotoinen usko

Räisäsen mukaan lähes jokaisesta uskonvakaumuksesta esitettiin erilaisia tulkintoja. Esimerkiksi eskatologiasta piirtyy seuraava kehityskaari. Ensin Jeesus Nasaretilainen puhui maanpäälle tulevasta Jumalan valtakunnasta, jonka yhteydessä Israel uudistuu ja kuolleet herätetään. Tästä johdettiin myöhemmin historianäkemys, jossa fyysinen maailmakin uudistuu Jumalan valtakunnan lopullisessa tulemisessa. Sen konkreettisin ilmenemismuoto oli tuhatvuotinen valtakunta (Ilm.).

Toisessa ääripäässä (Joh. ev. gnostilaisuus) loppuratkaisu henkistettiin täysin. Jumalan valtakunta alkoi hengellisestä elämästä tässä ja nyt, eikä kuolemanjälkeisyys tuonut siihen oleellista uutta. Ruumiin ylösnousemusta ei tarvita mihinkään ja näkyvä maailma voitiin tyystin unohtaa.

Puolivälin ratkaisussa (Paavali) henkinen täyttymys yhdistettiin konkreettisen maailman muuttumiseen: näkyvä maailma on jotenkin osallinen tulevasta täyttymyksestä ja ihmiset saavat ”hengellisen ylösnousemusruumiin”.

Samanlainen kantojen kirjo löytyy muistakin ”opinkohdista”. Tämä ei johdu vain lähdeaineiston laajentamisesta kaanonin ulkopuolelle, sillä tapaamme saman ilmiön myös kanonisen kirjallisuuden sisällä.

Jopa Jeesuksen itsensä roolista esitettiin erilaisia tulkintoja. Yhteistä kaikille oli, että Jeesuksella oli keskeinen rooli kääntymisessä Jumalan palvelijaksi. Mutta mikä? Joillekin Jeesus oli ensisijaisesti Jumalan tahdon mukaisen elämän opettaja (Matt. Jaak.). Toiset palvoivat häntä kuolleena, ylösnousseena ja läsnäolevana syntien sovittajana (Paavali). Kolmannet pitivät häntä todellisen elämän, ihmisyyden ja jumalauskon ilmoittajana (Joh, Tuomaan ev., gnostilaiset).

Näkemysten kirjo kuuluu asiaan

Varhaiskristillisten näkemysten moninaisuus ehkä yllättää harjaantumattoman lukijan. Mutta tarkemman analyysin jälkeen hän huomannee, että niin täytyy asian ollakin liikkeessä, joka ottaa vasta ensimmäisiä askeleitaan. Kristillinen dogma kun ei pudonnut valmiina Pietarin tai Paavalin syliin, vaan se muotoutui pitkällisen kokeilun, maistelun ja taistelunkin tuloksena.

Räisäsen teos on massiivinen: neljäsataa tiivistä sivua tekstiä kahdelle palstalle ladottuna + bibliografia, kuvat ja kaaviot. Kehnompikin profeetta osaa ennustaa, että siitä tulee pitkäksi aikaa standarditeos. Eikä ole ylisanoja senkään toteaminen, että kyse on suomalaisen eksegetiikan, jos ei koko suomalaisen akateemisen teologian, merkittävimmästä saavutuksesta ikinä.