Tietokonepelien maailmankuva


Uskonto ja maailmankuva tietokonepeleissä

Erään tutkimuksen mukaan 75% kodeista riidellään tietokonepelien pelaamisesta. Vanhempien mielestä lapset pelaavat liikaa tai vääränlaisia pelejä. Lapset puolestaan toivovat, että vanhemmat pelaisivat heidän kanssaan. Ehkä lasten pyyntöä kannattaisi nyt kuunnella.


Kun pelaamme lastemme kanssa, saamme tietää, minkälaisessa maailmassa he liikkuvat. Samalla voimme keskustella lastemme kanssa peleistä niin, että oikeasti tiedämme, mitä ne pelit ovat ja mitä niissä tapahtuu.
Tietokonepeleistä, niin kuin kaikesta viihteestä, löytyy myös maailmankuvallisia ulottuvuuksia. Niitä tutkistelen seuraavassa.


Pelien maailmankuvat eivät tosin välttämättä poikkea juurikaan muun viihdemaailman maailmankuvasta. Siksi peleistä sanottu pätee myös fantasiakirjallisuuteen ja –elokuviin.

Poliittisesti mustavalkoinen maailmankuva

 
Jotkut pelit jakavat ihmiskunnan mustavalkoisesti hyviin ja pahoihin kansoihin. Roistoja ovat arabit, kiinalaiset, natsisaksa ja Stalinin ajan venäläiset. Niistä rakennetaan niin hurjia stereotypioita, että ne huvittavat aikuistakin pelaajaa.

Pelien hyviksiä ovat tietysti me eli amerikkalaiset ja britit. Heidän sotilaalliset operaationsa ovat aina puolustus- ja vapauttamistehtäviä. Kiinalaiset ja arabit eivät taistele reilusti, vaan tekevät salamurhia ja piilottavat pommeja kouluihin.

Väkivallan olemus hämärtyy


Pelit ovat tunnetusti väkivaltaisia. Vain seksuaalinen väkivalta puuttuu -  toistaiseksi.
Onko pelien väkivalta sitten paha asia? Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta. On muistettava, ettei pelien väkivalta ole sama asia kuin oikea väkivalta. Peleissä toisen ampuminen kartuttaa omaa pistetiliä eikä vahingoita ketään. Ei ole isoa eroa sillä, yrittävätkö pelihahmot osua toisiinsa lentosuukoilla vai singoilla. Pelin varsinainen idea kun tapahtuu jollakin muulla kuin väkivallan tasolla.

Tästä huolimatta pelit voivat hämärtää käsitystä väkivallasta. Yksipuoleisten tappopelien takoja voi unohtaa, miten tuhovoimaista ja peruuttamatonta väkivalta on todellisuudessa.

Pelien väkivalta ei kuitenkaan ole kovin suuri ongelma, sillä se sijoittuu pelkästään pelien sisäiseen utopiamaailmaan. Pelaajia ei kehota käyttäytymään tosielämässä samalla tavalla. Toisin on television teinisarjoissa. Niissä katsojaa neuvotaan selvästi: näytä hyvältä, kerää seksuaalisia kokemuksia, hankkiudu rikkaisiin naimisiin jne. Tästä näkökulmasta käsin sinkohippa näyttöpäätteellä on melko viatonta viihdettä.

Tieteellisen maailmankuvan kritiikki


Monissa fantasia- ja roolipeleissä kritisoidaan epäsuorasti tieteellistä maailmankuvaa. Niissä tämän arkimaailman lainalaisuudet eivät enää päde. Pelaaja voi tehdä ihmeellisiä asioita, lentää, liikkua ajassa, taikoa ja muuttaa itseään ja ympäristöään. Hän kohtaa oman elämänmuotonsa ylittäviä olentoja. Joissakin peleissä leikitään sillä ajatuksella, että ihminen saa järjellään ja aisteillaan vain hyvin vaillinaisen käsityksen maailmasta. Perimmäinen todellisuus on paljon suurempaa ja ihmeellisempää kuin mitä hän pystyy ymmärtämään.

Näistä pelimaailman piirteistä voi tulla hyviä liittolaisia kristilliselle sanomalle. Kristittyjenkin maailmankuva nimittäin poikkeaa huomattavasti arkielämän ja ns. tieteellisen ajattelun maailmankuvasta. Sen omaksuminen vaatii mielikuvitusta, seikkailumieltä ja eräänlaista anarkian ja kapinankin mielialaa.

Ehkä tietokonepelien fantasiamaailmat auttavat pelaajia hyväksymään, että myös todellisessa elämässä ihmisillä voi olla hyvin erilaisia maailman- ja elämänkatsomuksia. Kaikki eivät näe todellisuutta samalla tavalla. Uskonnollisille ihmisille maailma on suurempi ja jännittävämpi paikka kuin materialistille.

Uskonnot peleissä


Peleissä käsitellään myös uskonnollisia teemoja. Useimmiten uskontoa katsotaan ulkopuolisen silmin. Pelihahmo itse ei ole uskonnon harjoittaja, vaan hän tapaa uskonnollisia ihmisiä ja kulttuureita.
Pelimaailmojen uskonnoissa on voimaa. Uskonnollinen yhteisö tekee suuria ja sitouttaa jäsenensä tiiviisti mukaan.

Lisäksi uskonnon avulla tehdään ihmeitä. Tosin kyse on pikemminkin magiasta kuin uskonnosta. Magiassa jumaluutta hyödynnetään melko mekaanisella tavalla. Aidossa uskonnossa korkeimpaan turvaudutaan, mutta ei saada mitään takeita hänen avustaan.

Peleissä hyödynnetään tosinaan ikivanhaa myyttiä,  jonka mukaan joku valtava salaisuus paljastettiin aikojen alussa valittujen joukolle. Nyt salaisuutta tallentaa uskonnollinen yhteisö, jonka jäljille pelihahmomme pääsee.
Viihdemaailmassa tietenkin etsitään arkielämästä poikkeavia ilmiöitä. Siksi peleissä kuvattava uskonto on toisinaan kummallista tai suorastaan mieletöntä. Joskus taas uskonto näyttäytyy kiehtovana ja jännittävänä maailmana.

Uskontokriitiikkikin on mahdollista pelimaailmassa. Pelihahmo viedään uskonnon kulissien taakse, jossa hän huomaa, että uskonto onkin huijausta. Papisto on keksinyt uskonnon elättääkseen itsensä sillä. Vanha valistuksen myytti on siis löytänyt tiensä tietokonepeleihin.


Kari Kuula
Kirjoittaja on dosentti ja teologian tohtori. Hän pelaa itse ammuskelupelejä netissä pelinimellä KariKuula(FIN).