Uskonto naisten juttu

Varoitus jo alkuun! Sisältää epätosia sterotypioita.

Miksi kirkonmenoissa näkyy niin vähän miehiä? Ehkä uskonnonharjoittaminen ei ole kovin miehista puuhaa asia. Siinä kun ollaan tekemisissä enempi naisten valtakuntaan kuuluvien asioiden kanssa. Etsitään tunnetta, syliä, kohtaamista ja kuunnellaan omaa sisintä.

Minusta ihmisiä kutsutaan kirkolle melko feminiinisillä otsikoilla. Laulu hoitaa. Hiljaisuuden ilta. Kristus-keskeinen toipuminen. Runsas laulaminenkin sopii naisille, mutta ei miesten äänielimiä ole sellaiseen tarkoitettu.
Meidän pappien puheissa isällisen ohjauksen tilalle on tullut äidillinen hoito, minun niin kuin muidenkin. Yritämme auttaa kirkkoon tulijaa, joten hoidamme, parannamme ja otamme heitä syliin runoilemalla kauniisti.

Uskonnon feminiinisyys näkyy myös mielikuvien tasolla. Vanha kolmijako ”miehet, naiset ja papit” vihjaa, etteivät miespapit ole taysiä miehiä. Freudilaisia piiloviestejä etsivät keksivät heti, mikä ajaa miespappienkin päälle mekonkaltaisen alban ja miksi virallisen papinpuvun takki (kaftaani) muistuttaa kiusallisen paljon leninkiä.

Mikä sitten olisi miehistä uskontoa? Miehet ovat aivo-olioita. Heitä kiinnostaa asioiden älyllinen analyysi. Ja jos siihen saadaan vielä argumenttien yhteentörmäys, sitä parempi. Teologinen smack down on miesten juttu, terapiahengellisyys naisten.

Teorian todistaa oikeaksi konservatiivinen opinvartioimiskristillisyys. Niistä piireistä löytyy (nuoriakin) vihaisia miehiä Raamatut ja dogmatiikat kourassa. He oikein odottavat teologisia riitoja, joissa ukot ja opit joutuvat törmäyskurssille. Siinä nimittäin saadaan aivojumppaa ja päästään tutkimaan teologiaa.

Hyvä kun kirkossa on pahan akseli, Riekkinen-Räisänen-Myllykoski ym. –liberaalien ketju. Sen kuvitellut ja todelliset teologiset kömmähdykset antavat aina hyvän aiheen tulla koolle setvimään ”kirkkomme uusimpia harhaoppeja”. Tai vaikka naispappeutta tai homoriitaa.

Tosimiehet eivät nimittäin jaksa kauaa lillua vain itsensä ympärillä. He haluavat selvittää asioita, oppia uutta ja mennä eteenpäin.

Miesten asialinja näkyy luentosarjoilla. Niissä on aina ukkoja enemmän kuin muissa tilaisuuksissamme. Ei ehkä olisi huono idea, jos firmamme toimintaideaa vähän laajennettaisiin. Korkeatasoisen kamarimusiikin lisäksi tarjoilisimme uskonnonfilosofista sivistystä.

Nythän peruskirkollinen elämä on kaukana tästä. Ei kotiseurakunnan tilaisuuksista kovin paljoa tiedollisesti kostu. Oletetaan, että joku kävisi niissä kymmenen vuoden ajan ja avaisi sitten alan alkeiskirjat. Luulenpa, että asiat olisivat edelleen aika uusia ja vieraita. Tämä huomataan toisinaan yliopistossa, kun pitkän linjan kirkkohiiri aloittaa teologian opinnot.

Herätysliikekristillisyys on jonkin verran eri sarjaa, siitä täysi tunnustus heille.

Lopuksi pehmennellään ja otetaan sanoja takaisin. Kaikkia miehiä ei tiedollinen veto innoita. Jotkut ovat tunnemiehiä ja uskonnon mystiikka puhuttelee heitä. Ja monet naiset kaipaavat aikuisempaa älyllisyyttä uskontoon.

Kärjistetty stereotypiä auttaa kuitenkin näkemään jotakin nykyuskonnolle luonteenomaista. Se on muuttumassa feminiinisempään suuntaan. Tämä on toki hyvä asia. Erityisesti se, että naisten kokonaisvaltaisemman elämänotteen ansiosta uskonsanomaa osataan kirkoissa soveltaa paremmin arkielämään.
Ehkä varjopuolena on kuitenkin jonkinlainen älyllisen puolen sivuuttuminen. Se, josta miehet olisivat kiinnostuneita.