Aurinkoihmiset työpaikoilla - positiivisuus voittaa!
Mutamestari vastaan aurinkoihminen Ja kuinka ihania ihmisiä ovatkaan ne, jotka näkevät maailman kirkkaassa valossa. Etenkin työpaikalla he ovat oikeita aurinkoihmisiä. He iloitsevat työstään ja antavat sen näkyä päällepäin. He tekevät toistuvatkin rutiinitehtävät ikään kuin kyse olisi ainutlaatuisesta tilanteesta. He uskovat työhönsä ja pitävät sitä tärkeänä. Aurinkoihmiset kannustavat kollegoitaan ja antavat heille kiitosta. Heidän e-mailinsa lopussa lukee jotakin kohottavaa. He jakavat ideansa muidenkin käyttöön. Heidän puheenvuoronsa kääntävät työyhteisön huomion mahdollisuuksiin ja onnistumisiin. He ihan oikeasti loistavat valoa ympärilleen. Näin sanoo aurinkoihmisen vastakohta. Ja onhan hän oikeassa, kaikkialta löytyy myös kuonaa, jos sitä haluaa hypistellä. Kutsun tätä ihmistyyppiä mutamestariksi. Sana mestari tulee siitä, että jostakin syystä häneen liitetään jonkinlainen sankaruuden sävytys. On muka älykästä huomata uhkat ja epäonnistumisen mahdollisuudet. On muka rohkeaa myöntää ääneen, mitkä kaikki asiat ovat pielessä. On muka jännittävää elää keskellä vaaroja ja vihollisia. Ja kaiken päälle negatiivinen perusvire antaa ymmärtää, että tässä puhuu pitkän elämänkokemuksen viisaus. Yhtä asiaa mutamestarin täytyy varoa. Ei saa antaa sitä vaikutelmaa, että maailma nähdään synkästi, koska itsellä on paha olo. Jos mutamestarin ankeat diagnoosit johtuvatkin hänen omista ongelmistaan, hän menettää saman tien arvovaltansa ja hänestä tulee säälittävä reppanaluuseri. Tosiasiassa mutamestari ei ole sellainen sankari miltä päältä näyttää. Hänen kielteinen perustulkintansa voikin kertoa pelkuruudesta, laiskuudesta, heikkoudesta tai jopa tyhmyydestä. Tai sitten omat epäonnistumiset ovat vieneet toivon ja tuoneet tilalle kopissaan pakoilevan kyynikon. Eikä mutasarjalainen vie yhteisiä asioita eteenpäin, vaan vain kasaa turhaa painolastia muiden niskaan. Aurinkoihmiset sen sijaan oikeasti rakentavat maailmaa. He saavat enemmän aikaan kuin vain oman työpanoksensa, sillä he nostavat muistakin esiin heidän parhaat puolensa ja voimaannuttavat heidät toimimaan yhteiseksi hyväksi.
|