Nuoret ovat fiksuja

Hurraa nuorille

Nostan hattua nykynuorille. He ovat monin verroin fiksumpia kuin minun aikani nuoriso 70-80 –luvuilla. Ollaan paljon valveutuneempia, kieliä osataan, monilla on erityistaitoja ja nuoret ovat ihanan persoonallisia.

Tätä ei muuta muuksi se, että nuorissa on myös lyhytjänteisyyttä, hetkessä elämistä, laiskuutta ja rajojen kokeilua. Silti omasta mielestäni nykynuoret ovat fiksuja ja reflektoivia. Sanon tämän siltä pohjalta, mitä olen nähnyt seurakunnan rippikoulu- ja nuorisotyön kautta.

 

No jos nuoret ovat niin osaavia, miksi saamme lukea jos jonkinlaisista käytöshäiriöistä? Myönnetään, tämäkin puoli on olemassa kodeissa, koulussa, kadulla ja kirkossakin. Eivät riparilaiset mitään enkeleitä ole. Tänäkin kesänä monia on lähetetty leireiltä kotiin, kun yhteisistä säännöistä ei ole osattu pitää kiinni.

Yritän itse ajatella niin, että monien nuorten sisäinen maailma ei ole vielä niin integroitunut kuin (pääsääntöisesti) aikuisten. Tässä kehumani fiksuus ei ole päässyt läpäisemään nuoren koko persoonaa. Eettisyys ja älykkyys toimivat vain tietyillä sektoreilla, ne eivät vaikuta hänen kaikkeen käyttäytymiseensä.

 

Jos tästä käytetään moraalista sanaa, se on itsekkyys. Joskus nuori saattaa katsoa asioita korostuneesti omalta kannaltaan. Hän ei välitä mopohäiriköinnistään, kiusatun hyvinvoinnista tai sotketusta yhteisestä omaisuudesta. Eettinen koodisto taipuu hänen tarpeidensa mukaan: vilppi on luvallista silloin kun itse tarvitsee sitä.

Silti sama nuori voi jossakin muussa yhteydessä antaa aivan loistavan kuvan itsestään. Ehkä se ei ole teeskentelyä, vaan persoonan keskeneräisyyttä. Elämäntaidot eivät vielä ulotu koko ihmiseen, vaan ne ilmenevät saarekkeisesti siellä täällä.

Siksi nuoria kannattaa kasvattaa, etenkin kun suurimmalla osalla on hyvät lähtökohdat. Osaamista ja arvoja kyllä löytyy, kasvutehtävä on vain saada ne kattamaan mahdollisimman monet elämänalueet. Joskus tosin sisäinen hajanaisuus korjaantuu vasta ajan kanssa.

Siihen asti on tärkeää välttää kahta karikkoa. Levotonta nuorta ei pidä leimata epäonnistuneeksi. Elämä voi mennä monella tavalla pieleen 15 -vuotiaana ja viiden vuoden kuluttua olla loistavasti kohdallaan.

Toisaalta itsekkään nuoren narsismia ei saa ruokkia liikaa. Jos hän saa kaiken, aina kehutaan ja töppäykset lakaistaan maton alle, saatamme kasvattaa luonnehäirikön. Hän ei enää näe realistisesti itseään, vaan manipuloi taitavasti ympäristöään omien tarpeidensa mukaan.