Kirkon näkemys homoseksuaalisuuteen myönteinen

Homoilta kasvoi mediamokaksi

Autts monta kertaa. Olipas telkkarissa onneton homoilta 12.10. Katsoja sai sen virheellisen käsityksen, että tämän päivän evankelisluterilainen kirkko olisi perin homokielteinen instituutio. Tämä johtuu siitä, että homokielteinen ryhmittymä antoi ymmärtää edustavansa oikeaa kirkon kantaa asiaan. Tosiasiassa kirkon virallinen linja ja käytännöllinen suhtautumistapa on paljon myönteisempi kuin heidän puheenvuoroistaan voisi luulla.

Virallista linjaa edustaa tässä piispainkokous. Mutta voi, Tampereen piispa Matti Repo ei osannut kertoa selvästi, että piispainkokous hyväksyy homoseksuaaliset parisuhteet.

Heille ei suositella selibaattia, vaan heillä on täysi lupa elää seksuaalisuuttaan kuten itse hyväksi näkevät. Se on yksityiselämään kuuluva asia, johon emme puutu ulkopuolelta.

Lisäksi homoseksuaalin pariskunnan puolesta voidaan järjestää rukoushetki kirkossa, jossa pyydetään heidän rakkaudelleen siunausta Jumalan edessä.

Tästä ollaan yksimielisiä, kun taas siitä piispojenkin kannat jakautuvat, voisiko homoparille järjestää avioliittoon rinnastettava siunaus- tai vihkimistilanne. Tästä varsinainen keskustelu käydään, ei siitä, hyväksytäänkö homoseksuaalisuus ja sen toteuttaminen vai ei.

Me kirkon ihmiset harmittelemme nyt suurella joukolla, ettei tämä tullut selvästi esiin. Mutta tehty mikä tehty, mediamokaa ei voi korjata jälkeenpäin. Netissä vellova vihapuhe houkuttelee nyt ihmisiä nopeisiin eroratkaisuihin, joita tuskin perutaan jälkeenpäin, vaikka kirkon todellinen tilanne selviäisikin heille myöhemmin.

Muutenkin toivoisin nyt ihmisiltä historiallisen perspektiivin tajua.  Länsimainen kulttuuri on suhtautunut homoseksuaalisuuteen kielteisesti aina jonnekin 60-luvulle saakka ja pitkälle sen jälkeenkin.

Suomen rikoslain mukaan homoseksuaalinen toiminta oli rangaistavaa peräti vuoteen 1971 saakka. Siihen asti sitä pidettiin siis rikoksena. Lääkäreiden mielestä se oli edelleen sairaus, kunnes vasta 1981 se poistettiin virallisesta tautiluokituksesta.

Siitä on siis vain lyhyt aika, kun virallinen yhteiskunta muutti kantansa homoseksuaalisuuteen. Eikä kaikki edelleenkään osaa nähdä sitä tasavertaisena heteroseksuaalisuuden kanssa, vaikka asiaa ei hienotunteisuussyistä sanottaisikaan avoimesti julki.

Ei siis ole yllättävää, että kristittyjenkin näkemykset jakautuvat. Vaikka molemmille äänille on annettu kirkossa tilaa, virallinen linja on kuitenkin asettunut homomyönteiselle kannalle. Tästähän konservatiivisiipi nyt nuhteleekin äitikirkkoa minkä ehtii. Paradoksaalisesti kirkosta eroavat liittyvät nyt konservatiivien kanssa samaan rintamaan lyömään kirkkoa korville.

Pidän siis melkoisena mediatapaturmana sitä, että monet eroavat kirkosta vastalauseena kielteiselle homokannalle.
Kirkollisvero ei nimittäin mene homokielteisille järjestöille tai yksityisajattelijoille, vaan tavallisen paikallisseurakunnan toimintaan. Sieltä löytyy ymmärrystä kaikelle inhimilliselle, myös homoseksuaalisuudelle. Kirkosta eroavat siis vetävät nyt tukensa siltä linjalta, jonka kannalla he itsekin ovat.