Lasten kirkko

Katsotaanpa seurakunnan toimintaan osallistuvien ihmisten ikäjakaumaa. Siitä tulee u-kirjaimen muotoinen käyrä. Meillä on lasten ja ikäihmisten kirkko.

Politiikan rakastama pelastakaa edes lapset-hätähuuto on totisesti kuultu seurakunnassa, sillä panostamme lapsiin ja nuoriin moninkerroin enemmän kuin mihinkään muuhun ikäryhmään. Lapsityöntekijöitä on vähän enemmän kuin pappeja ja lähes kaksi kertaa niin paljon kuin diakoniatyöntekijöitä. He pyörittävät perhekerhoja, päiväkerhoja ja muuta alle kouluikäisten toimintaa. Lisäksi muutkin työntekijäryhmät osallistuvat näihin, erityisesti papit ja osa nuorisotyöntekijöistä.

Leijonanosa panostuksesta menee alle alle kouluikäisten viikottaisiin päiväkerhoihin, joihin osallistuu noin kolmannes 3-5 -vuotiaista lapsista. Prosentuaalisesti valtava määrä nuoria kirkon jäsenia saa säännöllistä palvelua, ja vielä hyvää sellaista. Tosin käyrä on laskeva, vuonna 1990 peräti 60 prosenttia lapsista osallistui päiväkerhoihin.

Toinen merkittävä säännöllinen varhaisnuorten toimintamuoto on aamu- ja iltapäiväkerhot eli lapsiparkit, jotka pehmustavat vanhempien vaikeita työaikoja. Näihin osallistuu reilut 10 prosenttia 7-8 -vuotiaista. Suuri määrä tämäkin prosentuaalisesti.

Kouluikäisistä nuorista vastaavia nuorisotyöntekijöitä meillä on yhtä paljon kuin diakoneja. He pyörittävät leireja, nuorten kerhoja ja tekevät yhteistyötä koulujen kanssa. Näihinkin tilanteisiin nuoret osallistuvat kiitettävästi. Varhaisnuorten säännöllisiin ryhmiin tulee reilut 10 prosenttia 7-14 -vuotiaista lapsista.

Rippikoulu liikuttaa suurta joukkoa nuoria. Vajaa 90 prosenttia ikäryhmästä osallistuu puoli vuotta kestävään ripariprojektiin. Lisäksi isoskoulutukseen ja muuhun nuorten toimintaan osallistuu säännöllisesti noin 13 prosenttia 15-18 -vuotiaista.

 

Sallimme lasten tulla

Resurssoimme siis massiivisesti lapsiin ja nuoriin. Lapsi- ja nuorisotyöntekijöitä on kaksi kertaa pappien ja kolme kertaa diakonien määrä. Ja tämä työntekijöiden armeija palvelee aika lyhyttä ikäsektoria, 3-18 -vuotiaita eli 15 vuoden ikäsektoria. Muut työntekijäryhmät palvelevat lasten ja nuorten lisäksi kaikenikäisiä välillä 0-100.

Osallistujaluvutkin osoittavat, että lapset ja nuoret todellakin saavat tulla, kuten yllä olevista prosenttiluvuista kävi ilmi.

Lapsiin ja nuoriin on panostettu näin rajusti jo useamman kymmenen vuotta. Silti nämä parhaiten hoidetut jäsenemme ovat nyt juuri niitä nuoria aikuisia, jotka eroavat ahkerasti kirkosta. Puhtaasti euroissa laskettuna heistä saadaan melko kalliita hoidokkijäseniä firmalle: he ovat käyneet säännölliset kerhot ja riparit, minkä jälkeen juuri kun olisi aika alkaa maksamaan kirkollisveroa he jättävät kirkon.

Tästä opimme ainakin sen, ettei kirkon työntekijöiden kannata kantaa huonoa omaatuntoa silloin kun joku kyselee, eikö kukaan tee mitään nuorison hyväksi. Me teemme, voimme vastata. Ja vielä lisätä, että mikään yleishyödyllinen firma ei prosentuaalisesti panosta lapsiin ja nuoriin yhtä paljon kuin me. Olemme lasten ja nuorten kirkko.

Harmaahapset myös

Lapsi- ja nuorisotyöntekijät on nimetty palvelemaan tiettyä ikäryhmää. Muut työntekijät ”hoitavat” kaiken ikäisiä, joskin ikäihmiset ovat yliedustettuja heidän kontaktilistallaan.

Ajatellaanpa seurakunnan kokoavaa toimintaa: diakoniatyöntekijöiden ryhmät, raamattupiirit, muut piirit, sururyhmät, luennot ja pääkallotapahtumana jumalanpalvelukset. Valtaenemmistö näihin tulevista on eläkeikäisiä, sillä he ehtivät osallistumaan. Seurakuntatoiminta onkin joillekin eräänlaista ajanvietettä ja sosiaaliterapiaa, on paikka minne lähteä ja missä saa nähdä ihmisiä.

Eikä kannata vähätellä hengellistäkään syytä osallistua. Eläkeikäisten nuoruudessa Pyhä Henki vielä liikkui perussuomalaisten keskellä eikä Herran sana ollut harvinaista maassa. Siksi kirkko ei ole aivan vieras henkinen ympäristö eläkevuosien harrastetoiminnalle. Nyt ehtii elämään sitä jumalasuhdettakin vahvemmin.

Mahdollisesti tulevaisuudessa toimintaamme osallistuvien ikäihmisten määrä tulee kuitenkin vähenemään. Kun lapsuutta ei enää vietetä kovin uskonnollisessa ilmapiirissä, ei ole mitään hengellisyyttä, joka palaisi elämään eläkevuosina. Näin muutaman vuosikymmenen kuluttua ”aikuistoiminnassamme” näkyvä joukko saattaa olla tuntuvasti pienempi kuin nyt.

Tätä taustaa vasten näyttää siltä, että meillä on jatkossa hyvinkin varaa vähentää henkilökuntaa: sulkeutuvan rahahanan kanssa samaan tahtiin kun ohenee toimintaan osallistuvien virta.

Missä työläiset?

Missä ovat työikäiset, tuo 20-65 -vuotiaiden suuri joukko? Heitäkin näkyy kirkolla muutama kourallinen, mutta suurin osa käyttää vapaa-aikansa muihin asioihin. Pääsyy lienee se, että ei olla uskonnollisia ihmisiä, tälle emme voi mitään.

Lisäksi osa uskonihmisistäkin jää toiminnan ulkopuolelle. Ei vaan ehdi tai jaksa osallistua työpäivän päälle. Tai ehkä ei haluta liikkua ikäihmisten joukossa. Sitten on vielä se joukko, jonka mielestä kotiseurakunnan hengellisyys ei ole kunnollista, joten uskoa hoidetaan säätiössä ja Radio Deitä kuuntelemalla.

Olemme lasten ja ikäihmisten kirkko, ja jatkossa vielä enemmän lasten kirkko.

Henkinen kulttuuri seuraa ikäjakaumaa

Mitä tällainen toimintaikäjakauma merkitsee kirkon henkiselle ilmapiirille? Lasten ja nuorten sektorilla liikutaan tietenkin keskellä elämää ja usein vielä keskellä arjen kysymyksiä. Sen sijaan puhe kirkon omasta asiasta, uskosta, liikkuu melko alkeistasolla, anteeksi vain. Työntekijöiden teologinen ymmärrys ei syvene vuosienkaan saatossa, kun seurakuntalaisten puolelta ei löydy kunnollisia keskustelukumppaneita. Olemme tässäkin mielessä lasten kirkko.

Onko ajattelupuoli sitten tuntuvasti syvällisempää ikäihmisten parissa? Ehkä on, vaikka eivät seurakunnat mitään uskontosivistyksen kehtoja ole. Ehkä se ei ole tarkoituskaan, hengellinen yhteisöhän seurakunta on, ei teologinen keskustelufoorumi.

Silti ainakin allekirjoittanut on vähän pettynytkin tiettyyn älylliseen tylsämielisyyteen seurakuntatoiminnassa. Istumme mahtavan teologisen perinnön päällä, mutta silti ryhmiemme keskustelukulttuuria leimaa yhtäaikaa lapsekkuus ja dementia. Näin ikäjakauma painaa leimansa henkiseen kulttuuriimmekin.

Älköön kukaan pahastuko tästä sormituntuma-analyysistä. Ehkä siinä on ripaus liioittelua, mutta kollegat varmasti tunnistavat perusidean.