Suhtautuminen avoliittoon on muuttunut

 

Suomalainen parisuhdekäytäntö on huomattavasti muuttunut viimeisen neljän vuosikymmenen aikana. Ennen yhteinen elämäntaival alkoi avioliiton solmimisesta. Nykyään se on yksi välietappi jo hyvälle alulle päässeessä parisuhteessa. Arviolta yli 95% vihittävistä pareista on elänyt avoliitossa jo pitkän aikaa. Avioliiton solmiminen ei siis merkitse oleellista muutosta parin elämässä.

Kirkolle yleistyvä avoliitto on osoittautunut vaikeaksi asiaksi. Piispojen ja kirkolliskokousten lausumissa on selvästi asetuttu avioliiton kannalle. Tällä on haluttu vahvistaa parisuhteiden perustaa. On esitetty, että yhteiseen julkiseen sopimukseen perustuva parisuhde on tukevammalla perustalla kuin juridisesti epäselvä avoliitto. Avioliitossa kumpikin tietää selvästi, mihin on sitouduttu ja minkälaisesta suhteesta on kysymys. Ihmiset voivat vähitellen ajautua avoliittoon pohtimatta ja sopimatta tarkemmin sitä, mitä toinen voi odottaa suhteen pysyvyydeltä ja sitoutumisasteelta.

Avioliitto on selvästi kestävämpi elämänmuoto kuin avoliitto. Jos avioliitoista noin kolmannes purkautuu, moninkertainen määrä avoliittolaisia päätyy eri teille. Tosin avoliittoja ei läheskään aina solmita samalta perustalta kuin avioliittoja. Avioliiton solmijat ovat vakaasti päättäneet elää yhdessä kun taas avoliitto on usein varsikin alussa koeajan kaltainen ”katsotaan nyt” –elämänmuoto.

Avoliiton arvioimista vaikeuttaa se, että kyse ei ole yhdestä tarkkarajaisesta käsitteestä. Jotkut avoliitot ovat pikemminkin seurustelusuhteita, joissa asutaan käytännön syistä samassa osoitteessa. Tilanteen epäselvyyttä osoittaa se, että vanhemmat eivät aina tiedä, pitäisikö onnitella, kun poika muuttaa tyttökaverin luo. Ehkä tällaisesta tilanteesta voisi käyttää ilmausta avosuhde. Termillä avoliitto voitaisiin tarkoittaa selvään yhteiseen sopimukseen perustuvaa vakiintunutta parisuhdetta.

Avioliiton puolesta voidaan esittää monta juridista ja psykologista näkökohtaa. Mutta kun asiaa pohditaan periaatteelliselta kannalta, sen paremmuus ei ole selvää ja yksiselitteistaä. Vaikka kirkon virallisluonteisissa kannanotoissa asetutaan avioliiton periaatteellisen paremmuuden puolelle, toisenlaisiakin näkemyksiä voidaan esittää. Kun kirkollisessa keskustelussa on pohdittu avoliiton samanvertaisuutta avioliiton kanssa, avoliitolla tarkoitetaan nimenomaan vakiintunutta ja sitoutunutta parisuhdetta.

 

Mitä väärää avoliitossa?

 

Teologisen etiikan pohjalta on ongelmallista pitää avoliittoa syntinä ja paheksuttavana asiana. Mitä jumalallista periaatetta uskollinen avoliitto rikkoo? Siinähän toteutuvat samat asiat kuin avioliitossa: mies ja nainen rakastavat toisiaan, ovat toisilleen uskollisia ja mahdollisesti saavat lapsia.

Avoliitossa toteutuu myös avioliiton symbolinen funktio. Protestanttisessa kristillisyydessä avioliittoa pidetään symbolina Kristuksen ja seurakunnan välisestä suhteesta, katolisen ajattelun mukaan sillä on myös sakramentin kaltainen ulottuvuus; se jollakin tavalla välittää Kristuksen läsnäoloa ihmisille. Nämä teologiset ulottuvuudet liittyvät avioliitoon kokonaisuudessaan, eivät vihkimisaktiin sinänsä. Pariskunnan yhteinen elämä ilmaisee ja välittää Jumalan rakkautta toisilleen.

Perinteisesti kristillinen teologia on esittänyt, että avioliiton perustana on kolme asiaa: pariskunnan oma tahto, yhteisen elämän aloittaminen ja sukupuoliyhteys. Kirkollinen avioliittoon vihkiminen yleistyi vähitellen keskiajan kuluessa. Suomessa vihkiminen säädettiin pakolliseksi vasta vuonna 1734. Raamatussa puhutaan kyllä sitoutuneesta parisuhteesta ja avioliitosta, mutta sitä ei liitetä mihinkään erityiseen vihkitoimitukseen.

On vaikea sanoa, mitä teologista uutta kirkollinen tai maistraatissa tapahtuva vihkiminen lisää parisuhteeseen. Kristityt pitävät esimerkiksi islamilaisessa maailmassa solmittuja liittoja teologisessa mielessä yhtä pyhinä kuin kristillisiä avioliittoja vaikka niihin ei liity minkäänlaisia kristillisiä elementtejä. Papin aamen ja kirkon siunaus eivät ole parisuhteen oleellinen perusta, vaikka hyviä asioita ovatkin.

 
Avioliiton veroinen suhdeKirkko siis pitää kaikkia niitä parisuhteita avioliittoina, jotka on solmittu vallitsevan kulttuurin yleisesti tunnustamalla tavalla. Tästä seuraa yllättävä suomalaista yhteiskuntaa koskeva johtopäätös. Meillä avoliitto on yleisesti tunnustettu parisuhteen muoto, joten eikö sitä pitäisi pitää teologisessa mielessä yhtä pyhänä ja arvokkaana kuin avioliittoa?

Voitaisiin ajatella, että avoliittoratkaisun tehneet ovat ottaneet toinen toisensa puolisoiksi. Itseasiassa vihkimisessäkään pappi tai siviilivihkimisen suorittaja eivät liitä toisia avioliittoon, vaan pariskunta itse ottaa toinen toisensa aviopuolisoiksi. Vihkijä esittää vihkikysymykset ja kirjaa tehdyn sopimuksen. Avoliitossa sopimus tehdään yksityisesti, mutta se on lopputuloksen kannalta aivan yhtä julkinen. Eläähän pariskunta yhdessä samalla tavalla kuin avioliiton solmineet elävät.

Tässä sanottuja asioita on harvemmin pohdittu julkisuudessa ja ne voivat kuulostaa radikaaleilta ja yllättäviltä. Tällaisilla periaatteellisilla pohdinnoilla ei kuitenkaan haluta nakertaa pohjaa avioliitolta. Kirkko suosittelee avioliittoa, koska se haluaa tukea ja vahvistaa pariskuntien sitoutumista toisiinsa. Lujalla pohjalla olevat avoliitot päätyvätkin useimmiten avioliittoon.