Lapset passivoidaan vidiooteiksi


 
Lapsi on terve, kun se leikkii. Etenkin jos lelut ovat tervehenkisiä. Ihannelelut ruokkivat lapsen luovuutta, opettavat uusia taitoja ja houkuttelevat aivoja toimimaan aktiivisesti. Kolme vuosikymmentä sitten jokseenkin kaikki lasten ajanvietehyödykkeet olivat tällaisia. Nykyään tilanne on toinen. Osa lasten sähköisestä viihteestä passivoi ja taannuttaa aivoja. Huomaamme tämän helposti, kun pohdimme sitä, miten aivot toimivat.

Aivot ovat aina aktiivisessa tilassa ja prosessoivat jotakin. Lepotilassakaan ne eivät sammu, vaan pyörivät tyhjäkäynnillä. Jos ihminen makaa hiljaa paikallaan, hän huomaa kohta pohtivansa jotakin tai vaikkapa muodostelevansa kuvioita kattolautojen oksanrei'istä.

Useimmiten aivot tuottavat itse oman ajatustoimintansa. Toinen mahdollisuus on se, että ne hakevat sisältönsä ulkopuoleltaan seuraamalla vaikka ohikulkevaa liikennettä tai lintuparvien lentoa. Näin ulkoisen maailman "liike" pitää aivot aktiivisessa tilassa.

Nykymaailmassa tv-viihde tarjoaa petollisen helpon keinon aktivoida aivoja. Monet nuoret istahtavat koulupäivän päätteeksi telkkarin eteen rentoutuakseen. Työläiset tekevät saman alkuillasta. Liikkuva kuva syöttää aivoihin niiden vaatiman toiminnan, jolloin ihmisen ei tarvitse itse tehdä mitään pitääkseen aivot "käynnissä". Näin voimme ikään kuin nukkua päiväunia valvetilassa. Tosin tv-tunti ei anna lepoa samalla tavalla kuin kymmenen minuutin nokoset.

Erityisesti lasten pääkoppa tarvitsee jatkuvasti toimintaa. Siksi lapset leikkivät, liikkuvat ja näpertävät koko valveillaoloajan. Pienten lasten vanhemmat huomaavat nopeasti ilmiön varjopuolen. Ikiliikkujat aiheuttavat helposti harmia ja häiriötä ympäristölleen. Onneksi lapsen voi helposti sammuttaa liikkuvan kuvan eteen, pelaamaan pleikkaria tai seuraamaan muumihumppaa. Video- ja tietokonepeli-viihteestä onkin tullut väsyneiden vanhempien parhaita ystäviä.

Lasten aivot off-asentoon

Saattaa olla, että tapamme käyttää aivoja tulee radikaalisti muuttumaan lähivuosikymmeninä. Viisikymppiset vanhemmat nimittäin tunnistavat suuren kulttuurimuutoksen lasten maailmassa.

Ennen lapset kasvoivat leikkien ja satukirjojen maailmoissa. Jos pojilla ei ollut mitään tekemistä, väsättiin katajasta jousipyssyt ja ammuskeltiin pikkulintuja. Rakennussarjat, legot ja nikkarointileikit opettivat korjaamaan puhjenneet pyöränkumit ja särkyneet sähkölelut. Tällaisessa puuhamaailmassa aivojen toiminta oli sisäsyntyistä. Lapsen eteen annettiin lelut tai tarvikkeet, joista aivot itse rakensivat toimintaympäristönsä käyttämällä hyväkseen mielikuvitusta, käsiä ja koko kehoa.

Nyt osa lasten ajanvietteestä aktivoi heitä ulkoapäin. Sähköisten pelikoneiden synnyttämä aivojen toiminta on reaktiivista. Tasohyppelypelaaja vain istuu paikallaan ja ohjailee kuvaruudulla seikkailevaa pikku-ukkoa. Aivot eivät itse tuota mitään, vaan ne vain reagoivat kuvaruudun tapahtumiin. Peli näyttää kiihkeältä, mutta tosiasiassa aivot ovat jokseenkin passiivisessa tilassa.

Samanlainen näennäisaktiivinen tilanne syntyy television edessä. Se syöttää aivoihin sisältöä ilman että niiden täytyisi millään tavalla itse ponnistella.

Lapset saavat nykyään valita, kumman tyyppisellä toiminnalla he ruokkivat aivojaan. Näyttää siltä, että passiivinen reaktiivinen toiminta perii usein voiton. Television ja pelimaailman ärsyketaso on niin hypnotisoivaa, että he valitsevat sen mieluummin kuin rakennuspalikat. Palikat kun vain makaavat paikoillaan, kun taas kuvaruudussa räjähtää ja tapahtuu koko ajan. Ehkä aivoillamme on samanlainen taipumus laiskuuteen kuin kehollammekin.

Vanhempien vastuu

Piirretään kärjistetty kuva aivoja laiskistavasta kehityksestä. Ensin vanhemmat hypnotisoivat lapsen puoliuneen teletappivideoilla. - Uudestaan, lapsi vaatii, ja saa kavereikseen Disney-videot. Kouluiässä lasta aktivoivat salkkarit- ja Frendit -tyyppiset jatkosarjat ja loputtomat elokuvat. Poikien riesaksi tulevat vielä tietokonepelit, joita nakutellaan yömyöhään saakka. Ei ole vaikea ennustaa, että jatkossakin aikuiset rentoutuvat työpäivän jälkeen mieluiten katsomalla televisiota.

Opintomatka tavarataloon näyttää tulevaisuuden suunnan. Sisäsyntyistä aktiivisuutta luovien lelujen suhteellinen määrä vähenee koko ajan, kun taas peli- ja dvd-hyllyt pitenevät joka joulu. Sama tilanne lienee monessa lastenhuoneessakin.

Vanha fakta pitää edelleen paikkansa: vanhemmat ovat viimekädessä vastuussa lapsistaan. He päättävät lastenhuoneen tavaroista. Niinpä joulutontut tekevät tärkeitä valintoja päättäessään, mitä keräävät lelukaupoista lahjasäkkeihinsä. Huonojen vaihtoehtojen kärkikolmikko on seuraava: lapsen ensimmäinen dvd-soitin, lastenkanavakortti digiboksiin ja kolmantena tietokonepelit. Jos näitä antaa, mukaan kannattaa pakata herätyskello, joka soittaa "on aika lopettaa" -merkin kohtuullisen "leikkiajan" jälkeen.

Viisain tonttu ei altista lasta vidiotismiin, sähköviihteen levittämään taantumatautiin. Hänen lahjansa houkuttelevat lapsen sisäsyntyiseen aktiivisuuteen. Silloin tosin täytyy myös varata aikaa lapsen opastamiseen. Onneksi joulu onkin yhdessä olemisen aikaa.