Naispapit vastatuulessa

Hyvää työtä tekevät nuo naispapit. Parempaa kun me vähän tönköt ukot, jos tätä nyt uskaltaa sanoa ääneen. Ainakin jos asiaa katsoo tilastollisesti.

Joskus tuntuu, että naiset sopivatkin paremmin papeiksi kuin me miehet. Heissä on sitä äidillistä ihmislämpöä ja elämänymmärrystä, jota näissä hommissa tarvitaan. Uskonnollinen aistikin on heillä paremmassa vireessä, ainakin jos katsotaan seurakunnan elämään osallistuvia ihmisiä. Naisiahan sieltä löytyy, niin nuoremmista kuin vanhemmista.

Luulenpa, että monet hyvät uudet seurakuntaelämän keksinnöt ovat naisten käsialaa. Kun lahjakkaat miehet luovat uutta, syntyy komiteamietintö tai joku muu yläpilvipaperi. Käytännönläheiset naiset taas kehittävät ihan oikeassa elämässä toimivia ideoita.

Tosin alun perin naisten keksinnöt varmaankin tulevat usein julkisuuteen miesten nimissä. Joskus esimies varastaa heidän idean korjatakseen pisteet omalle tilille. Parhaimmassa tapauksessa kyse on strategisesta viisaudesta. Organisaatio saadaan paremmin suostumaan uuteen asiaan, kun se esitellään miehen arvovallalla.

Vielä voisi todeta, että naiset ovat ahkerampia, huolellisempia, tunnollisempia ja parempia kuuntelemaan.

 

Runsasta kiitosta naispapit saavatkin työstään. Täyttä autuutta he eivät kuitenkaan nauti seurakunnassa. Vaikka naispappeus onkin hyväksytty maassamme, nais- ja miespappia ei aina mielletä samanveroisiksi papeiksi.

Tämä tulee toisinaan esiin hienovaraisina piiloviesteinä. Seuraväki kuuntelee kiltisti naisen puheen, mutta ojentaa selkänsä ja terästäytyy herra rovastin vuorolla. Naispapille saatetaan moitiskella pappeja ikään kuin ei tajuttaisi, että hänkin on pappi, ja pahanpuhuminen loukkaa häntäkin. Kiitospalaute naispapin organisoimasta projektista saattaa kummasti kiertyä jonkun miehen piikkiin.

Muutenkin naispapille puhutaan joskus tahdittomammin ja, mitä sitä kaunistelemaan, törkeämmin kuin miehille. Jotenkin kuvitellaan, että papin pitää kiltisti ottaa vastaan kaikki mitä päälle kaadetaan, eikä nainen varsinkaan puolustaudu.

Jotkut ilmoittavat naispapille suoraan, että kaikki heidän kunnioittamansa papit ovat olleet miehiä. Useimmiten näin sanotaan vähän yksityisemmässä tilanteessa, että ei jäätäisi kiinni asiattomasta käyttäytymisestä. Vaan taisipa joku julkisestikin möläyttää tällaisen jossakin kolumnissa joku aika sitten.

Ehkä naispapin kiusaaminen tuo nautinnollisen vallantunteen. Siinähän pääsee alistamaan mahtavaa instituutiota joutumatta itse minkäänlaiseen vaaraan.


Oman kipunsa tuo eräiden piirien viljelemä kanta, ettei naisia pitäisi lainkaan vihkiä papiksi. Tätä mieltä toki saa olla, niinhän katolisetkin ajattelevat.

On silti poikkeuksellista, että papin kutsumuksen ja ammatin saaneelta vedetään mattoa jalkojen alta hänen sukupuolensa vuoksi. Tuskin millään muulla elämänalueella tavataan enää samanlaista sukupuolisyrjintää. Tai jos tavataankin, sen julkista suosimista ei missään nimessä hyväksyttäisi.

Siksi tuntuu harmilliselta, että eräissä herätysliikkeissämme opetetaan edelleen naispappeutta vastaan. Asia kiusaa varmasti monia näiden liikkeiden uskollisia jäseniä ja työntekijöitäkin.

Mutta näin varmaan mennään jatkossakin. Liikkeen johto on sitoutunut kerran tehtyyn valintaan. Lupaavat nousukkaat pitävät vanhauskoista linjaa esillä meritoituakseen matkalla johtopaikoille. Ja portaikon pohjalla nuoret vihaiset miehet puhuvat mitä ovat oppineet.


Naispappien ei ole helppo puolustautua tällaisen kyseenalaistamisen edessä. Se kun on helppo mitätöidä sanomalla, että ainahan ihminen omat valintansa perustelevat. Siksi naispapit nielevät hiljaa nämäkin nuhteet.