Kantelu on vakava asia

Kari Kuula kommentoi kantelua Kuopion seurakuntalehdessa kirkko ja koti (helmikuu 08)

Kantelu kapituliin lehtijutustani. Taisin saada mitä tilasin. Eräät ovat nimittäin jo pitkään rutisseet kirkon liberalisoitumisesta. Olen useassa yhteydessä kysellyt, mitä se on käytännössä. Missä vaikkapa Kuopion srk-yhtymän työssä näkyy kirkon rappio ja alamäki. Hyvää työtähän täällä mielestäni tehdään.

Nyt asia selvisi. Tällä leveydellä se onkin allekirjoittaneen lehtijutut Savarissa. Ei onneksi sen suurempaa. Kantelijoiden mielestä astuin viimemmäksi ohi luterilaisen tunnustuksen esittäessäni, että ei-kristityilläkin on mahdollisuus pelastukseen ja että islaminuskoisilla on sama Jumala kuin kristityillä, vaikka eivät opetakaan samoja asioita Jumalan pelastusteoista kuin me.

Tarkennetaan nyt vähän. En tarkoita, että kaikki uskonnot ovat samaa. Enkä että jossakin uskonnossa olisi sen uskonnon oma pelastustie. Vaan että jos - ja kun - ei-kristittyjen parissa syntyy pelastavaa Jumalayhteyttä, se tapahtuu Kristuksen kautta ja Pyhän Hengen vaikutuksesta. Kolminaisuus toimii muuallakin kuin näkyvän kirkon piirissä. Kristuksen inkarnaatio on oleellinen osa myös tätä ei-kristillisen maailman pelastusprojektia.

En temponut näitä ajatuksia hatusta kuin taikuri jäniksiä, vaan kyse on ihan oikeasti kristikunnassa tavattavasta näkemyslinjasta. Tällaisia ajatuksia on kehitetty erityisesti katolisessa teologiassa Vatikaani II:ssa ja sen jälkeen.

Selvähän se, etteivät ne nouse suoraan tunnustuskirjoistamme. Niissä kun ei pohdita uskontoteologiaa, vaan keskitytään katolisten, hurmahenkien ja lutherlaisten välisiin oppiriitoihin. Minusta tehdyn kantelun mukaan niistä voi kuitenkin puristaa esiin seuraavan uskontoteologisen opetuksen: Jumala ei toimi kuin sanan ja sakramenttien kautta, joten perisyntiset ei-kristityt tömähtävät kuoltuaan helvettiin.

En itse usko, että tämä on ainoa mahdollinen kristillinen - tai edes luterilainen - tapa ottaa kantaa siihen tosiasiaan, että kaikki maailman ihmiset eivät ole kristittyjä, eivätkä koskaan tule sellaisiksi.

Kantelu on vakava asia. Siinä kun epäillään, ettei tyyppi toimi oikealla tavalla pappina. Tämä epäluottamislause tuntuu suoraan sanoen raskaalta. Olen nimittäin tullut nuorena uskoon, kakskymppisestä asti tutkinut teologiaa ja luen edelleen kirjoja kannesta kanteen sen sijaan että googlaan irtotietoa netistä. Olen oikeasti paneutunut tähän juttuun ja tavoitteeni ovat mielestäni oikeat.

Puheissani ja kirjoituksissani yritän tuoda uskon esiin fiksulla ja sympaattisella tavalla, silloinkin kun esiinnyn tutkijana ja tietokirjailijana. Yritän kertoa, että kriittinenkin ajattelija voi tarttua kirkon uskoon.

Tekevälle sattuu, sen toki myönnän. On virheitä, kärjistyksiä ja huonoja sanavalintoja. Mielestäni todelliset syntini löytyvät kuitenkin muualta kuin opillisista lipsahduksista. Kärjessä ovat huono rukous ja alttius epäuskon demonille. Onneksi saan rukoustukea yhteisestä Jumalanpalveluksesta ja demoniani pakenen kirkon uskontajun pitkään traditioon.

Siksikin kantelu tuntuu ikävältä asialta, kun kantelijat ovat hengenheimolaisiani. Kirjanoppineita, niin kuin minäkin, eivät vain rukoile vaan myös studeeraavat. No, nytpä saadaan aihetta opiskella lisää.