Suokonautio ampuu reippaasti yli (kirves vaihtui konetykkiin)


Onpas veli Markku Suokonaution tie lähtenyt harmilliseen suuntaan. Hän on loistava puhuja, saarnamies ja ihmisystävä. Kunpa olisi tyytynyt siihen. Niilläkin eväillä hänestä tulisi loistava majakka ja puheopettaja meille tavan papeille.

Vaan kolmea asiaa en sympatiseeraa hänen toiminnassaan.

Ekaks. Hän käyttää vaihtoehtoista kasteformelia ”Jlan, luojan, lunastajan ja pyhittäjän nimeen”. Miksi tällainen tarvitaan Savon sydänmaille? Eiköhän täällä ihmisille kelpaa edelleen se vanha kunnon Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Oman kasteformelin käyttämisestä tulee vähän sellainen tuntu, että pastori haluaa jättää oman sormenjälkensä kaikkeen.

Muutenkin minusta tuntuu keinotekoiselta tuo Jumalan nimien mukapatriarkaalisuuden kritisointi. Eikö lukenut länsi-ihminen tajua muutenkin, ettei Isää Kaikkivaltiasta tarvitse yhdistää mihinkään miesvaltaisuuteen ja naisten sortoon? Eikö lisäksi ole selvää, että Jumala on sukupuoleton olento? Ei Isällä ole mitään Vaimoa, joka on synnyttänyt Pojan. En usko, että sorrettujen naisten asema siitä paranee, että luovutaan Isästä ja Pojasta ja käytetään joitakin funktionaalisia termejä.
Tässä kohdassa minusta olisi vaan otettava Raamattu kauniisti käteen ja suostuttava siihen, että Jumalan nimi on Isä, Poika ja Pyhä Henki. Ei tuo sukunimi Kuulakaan niitä kauneimpia ole. Mutta nimeä puhdistetaan puhumalla siitä hyvää, ei muuttamalla se toiseksi. Sekin onnistuisi loistavalta puhujaltamme.

Toiseksi. Suokonaution kirkkokritiikki ampuu yli. Minusta hän haukkuu sellaista olkikirkkoa, jota ei ole oikeasti olemassa missään. Helppohan sitä on ratsastaa stereotypioilla tyyliin ”kirkko on vanha, jäykkä, misvaltainen, vanhusvoittoinen, pysähtynyt, elämälle vieraantunut jne.” Totta kait kirkosta tällaistakin löytyy, niin kuin koulusta, kadulta ja kodistakin. Kaikkeahan suuressa firmassa pesii.

Mutta toinenkin puoli on totta. Monet ovat löytäneet seurakunnasta kotinsa ja paikkansa. Joillekin se on hengellisen rakentumisen ja kohtaamisen paikka. Viihtyisä illanistujaisbaari ei seurakunta ole. Eikä tarvitsekaan. Kirkon tehtävä kun on vähän toisaalla. Joku viisaus siinä on, että kirkko on uskonut omalla tavallaan.
Samaa mieltä olen uudistajaliturgimme kanssa siitä, että perinteisessä jumalanpalveluksessa on puuduttavia elementtejä. Ja korjattavaa löytyy muualtakin. Mutta en lähtisi julkisuudessa mollaamaan omaa firmaa Suokonaution tavoin. Se loukkaa kaikkia niitä, jotka tekevät tosissaan työtä kirkossa. 
Lisäksi käy helposti niin, että ihmiset uskovat mitä hän sanoo käymättä itse edes kunnolla katsomassa, pitääkö parjaus paikkansa. Haukku tekee haavan.
Kolmas ja kiusallisin seikka on Suokonaution uskontulkinnat. Hän sanoo, että klassisen kristillisyyden peruslöydöt ovat ihmisten, kirkolliskokousten ja kirjailijoiden sorvaamia. Kaikki Jeesuksen sanoma ei ole aitoa historiallisen Jeesuksen sanaa ja uskontunnustukset vastasivat oman aikansa kysymyksiin. Tottahan tämä on. Mutta vasta osatotuus.

Suokonautio hylkää kummasti sen mahdollisuuden, että Jumala itse olisi toiminut kristillisen tradition kautta. Minä taas ajattelen, että juuri noiden inhimillisten tapahtumien kautta Jumalan salaisuudet tulivat ihmisille julki. Ei sellainen minusta vaadi mitään hirmuista aivotemppuilua.

Minusta Suokonautio sekoittaa uskonnonhistoriallisen faktatiedon ja teologisen tulkinnan keskenään. Historioitsija – ja ateisti halutessaan – katsoo vain inhimillisen näkevää uskonnonhistoriaa. Silloin uskon sisällöt näyttävät olevan pelkästään ihmisten keksintöjä.
Uskova ihminen voi nähdä uskonnonhistoriassa enemmän. Se kertoo, miten asiat ovat hyvän Jumalan ohjauksessa tapahtuneet tässä maailmassa. Ja sieltä puristuu esiin se mitä kauniisti sanomme ilmoitukseksi.
Kirvespastorina kuuluisaksi tullut kaveri on vaihtanut konetykkiin. Ja jälki on...jos suoraan sanotaan...rumaa kuin tykin jäljiltä. Sarjatulella menee nimittäin monta laakia ohi. Niinpä maaliin sattuneet kuulatkaan eivät saa aikaan sitä mitä toivotaan. 
Mutta näin ei ole pakko olla. Kunpa meidän ihmisrakas Demosthenes (antiikin kuuluisa puhuja) näyttäisi kirkon pelisäännöissä pysyen, miten se evankeliumi kerrotaan atomiajalla. Jos näistä säännöistä astutaan kovin kauas, ei enää puhuta evankeliumia Kristuksesta vaan sanomaa jostakin muusta henkilöstä.