Väärin kastettu? Luther-säätiön kasteet

 
Luther-säätiön pastori Kalle Väätäisen toimittamat kasteet ovat nostattaneet melkoisen vesisodan. Tilanne on niin uusi ja yllättävä, etteivät kirkon edustajat ole aina osanneet kommentoida asiaa kovin selkeäasti.

Kerrotaan siis yksinkertaisesti, mistä jupakassa on kyse. Kalle Väätäisellä ei ole pappisoikeuksia meidän kirkossamme. Siksi hänen kastamiaan lapsia ei oteta kirkon jäseniksi. Aikaisemmin kastetut lapset vielä otettiin, mutta piispojen päätettyä periaatelinjasta näin ei enää tehdä.

Julkisuudessa pyörinyt ilmaus ”väärin kastettu”, on johtanut harhaiseen tulkintaan, ettei kaste olisi hengellisessä mielessä pätevä. Tämä ei pidä paikkansa. Säätiön pappien toimittamat kasteet ovat päteviä. Ne tuovat samat hengelliset lahjat kuin kenen tahansa kasteet, sillä ne on tehty oikeassa tarkoituksessa, vaikkakin eräitä muodollisia puutteita löytyy.

Parempi olisi puhua ”huonon tavan” mukaisesta kastamisesta. Kirkon kasteoikeuksia vailla olevan papin ei pitäisi ruveta kastamaan kirkon jäsenten lapsia. Häntä ei voi kieltääkään, koskapa hän ei ole meidän kirkkomme pappi. Piispat ovat nyt päättäneet, että asiaan reagoidaan siten, ettei kyseisiä lapsia oteta kirkon jäseniksi.

Jos jatkossa joku säätiön papin kastama lapsi jää liittämättä kirkkoon, älkää hyvät ihmiset puhuko mistään ”kirkonkirouksesta”. Niin suurta taikaa ei kirkon jäsenyydellä ole, varsinkaan kun sen ulkopuolelle jäädään tällaisesta syystä. Kastetuilla lapsilla ei ole mitään hätää Jumalan edessä.

Lapsiin liittyvä kukkaisretoriikka on syytä jättää pois. Asia menee aivan väärään valoon, jos nyt ruvetaan väsäämään mustavalkoisia lööppejä tyyliin: ”kirkko käänsi selkänsä suloiselle lapselle” tai ”meidän Pamse ei kelvannut kirkkoherralle, vaikka hänet kastoi uskovainen pappi”.

Perimmäinen syy koko jupakalle on siinä, ettei Luther-säätiössä hyväksytä naispappeutta eivätkä he suostu pappisvihkimykseen tilanteessa, jossa myös naisia vihitään papeiksi. Siksi he ovat järjestäneet itselleen pappisvihkimyksen erikoista kiertotietä pitkin.

Kenian piispa Obare vihki ruotsalaisen Arne Olsonin missionsprovinssiksi nimitetyn ”hiippakunnan” piispaksi. Hän puolestaan vihkii nyt papeiksi Luther-säätiön työntekijöitä. He ovat siis kenialaisen lähetysprovinssin pappeja. Niinpä heillä ei ole pappisoikeuksia meidän kirkossamme.
Asiaa ei muuta muuksi se, että säätiö muistuttaa raamatullisuudestaan, luterilaisuudestaan ja uskollisuudestaan luterilaiselle tunnustukselle.

Kokeillaan vielä yhtä ajatusta. Joidenkin mielestä lasta ei voida ”kastaa ilmaan”, vaan kaste liittää aina jonkun kirkon jäseneksi. Ehkä silloin olisi ajateltava, että säätiön papit kastavat lapset Kenian luterilaisen kirkon jäseniksi.

Tämä on tietenkin etenemistä sillä tiellä, joka voi johtaa Luther-säätiön rekisteröitymään omaksi kirkkokunnaksi. En tosin itse usko, että he haluavat tehdä niin.


Tämä jupakka saattaa ihmetyttää sivullisia. Mistään kovin kummallisesta asiasta ei kuitenkaan ole kyse. Kasteoikeuksia vailla olevan papin kastamia lapsia ei oteta kirkon jäseniksi. Asia on nyt kaikkien tiedossa, joten vanhemmat voivat päättää, kenelle he antavat lapsensa kastettavaksi. Viimekädessä vastuu on heillä.


Onneksi tämä harmillinen vesisota ei estä Luther-säätiötä tekemästä hyvää hengellistä työtä omalla sarallaan. Se on tervetullutta Kuopioon ja kaikille muillekin paikkakunnille. Tosiasia on, että meidän kirkko on hyväksynyt naispappeuden eikä pyytele sitä anteeksi. Ne, joiden hengellisyydelle tämä tuo ylipääsemättömän esteen, saavat hyvää luterilaista sanan rieskaa Luther-säätiöltä.