Miksi homoja vierastetaan

 
Menisitkö sänkyyn samaa sukupuolta olevan kanssa? Toisin sanoen, harjoittaisitko homoseksiä?

No en varmasti, vastaa heteroseksuaali suoralta kädeltä, ja ravistaa päästään moiset mielikuvat. Heterosta tuntuu suorastaan vastenmieliseltä ajatus, että joutuisi itse homoseksuaaliseen tilanteeseen. Lemmestä vastakkaisen sukupuolen kanssa hän voi kyllä fantisoida tuntitolkulla.

Kysytään sitten samalta heterolta, mitä mieltä hän on homoseksuaalisuudesta ylipäätään. Voiko hän hyväksyä sen, että joidenkin rakkaudenhalu suuntautuu samaan sukupuoleen?

Tässä vaiheessa moni hetero tuntee olonsa vaivaantuneeksi. Sivistynyt ja suvaitseva aivominä sanoo, ettei homoudessa ole mitään pahaa. Mutta sydämen tunnepuoli ei oikein löydä selvyyttä asiasta. Kun homous tuntuu omalle kohdalle niin vieraalta, sitä ei ole helppoa hyväksyä toisellekaan.

Kuvitellaanpa, että työpaikalla joku mies koskettaisi rakastavaisen hellyydellä toista miestä kämmenselkään. Tai että kaksi naista suutelisi puistossa. Kyllä moni hetero vähintäänkin vaivaantuisi tällaisten näkyjen edessä. Hyväksymme asian teoriassa, mutta silti siihen on vaikea suhtautua luontevasti.

Sukupuolivietti on vieteistä vahvimpia, koska sen totteleminen takaa lajimme säilymisen. Jalkoväli näyttää ihmiselle selvän ja kirkkaan elämäntavoitteen, etenkin lisääntymisiässä – haluamme sukupuoliseen kontaktiin.

Lisäksi etenkin heterot tietävät selvästi parterinsa sukupuolen. Sen täytyy olla vastakkaista sukupuolta. Siksi voisimme sanoa, että heteroihin on rakennettu luontainen epäempatia homoutta kohtaan. He eivät voi ymmärtää sitä oman kokemuksensa pohjalta, eivätkä osaa asettua homon asemaan ja kuvitella, miltä hänestä tuntuu.

Tällainen psyko-biologinen aversiomekanismi on yhtä vanha kuin ihmiskunta. Homouteen on kaikkina aikoina suhtauduttu karsaasti. Se on klassinen esimerkki negatiivisesta tabusta eli asiasta, jota ei mitenkään hyväksytä, vaikka sille ei keksitäkään mitään järjellisiä perusteita.

Oma homouskaan ei välttämättä suojele tältä ajattelumallilta. Niinpä jotkut homot tuntevatkin itseinhoa ja uskovat olevansa jonkinlaisia ”valuvikayksilöitä”.

Onneksi virallisen yhteiskunnan tasolla tunnekokemus ei ole kaiken totuuden mitta, ainakaan pohjoisella pallonpuoliskolla. Järki vetää pitemmän korren ja antaa homoseksuaaleille luvan olla sitä mitä he ovat.

Tosin kaikkia sosiaalisia kansalaisoikeuksia heillä ei vielä ole. Piilosyrjintää tavataan, eikä homoseksuaalisessa parisuhteessa elävän ole helppo kertoa tilanteestaan työpaikalla. Kun joutuu salaamaan merkittävän osan elämäntilannettaan, jää väkisinkin syrjään työyhteisön sosiaalisista piireistä.

Homoseksuaalien julkinen läsnäolo on kuitenkin melko uusi ilmiö suomalaisessa elämänmuodossa. Ehkä asiaan suhtaudutaan paljon luontevammin vasta muutaman sukupolven kuluttua. Tai ehkä homot saavat aina kokea ripauksen valtaväestön xenofobiaa, vieraan asian kammoa.