Paavin kirja Jeesuksesta (Benedictus ja Jeesus)

Raamatuntutkimuksen ja kirkon uskon näkökulmat voidaan yhdistää

Paavi Benedictus XVI:n tuore kirja Jeesus Nasaretilainen on eräs modernin teologian merkittävimmistä puheenvuoroista. Siinä otetaan kantaa raamatuntutkimuksen yritykseen ratkaista historiallisen Jeesuksen ongelmaa.

Jeesus-tutkimuksessa lähdetään liikkeelle siitä, että tietoja Jeesuksesta on tallennettu suullisessa perimätiedossa useita kymmeniä vuosia ennen niiden pukemista kirjalliseen muotoon. Siksi on luontevaa olettaa perimätiedon muuntuneen ja laajentuneen sitä mukaan kun kristittyjen oppi Kristuksesta kehittyi. Lisäksi kukin evankelista on painanut oman sormenjälkensä lopullisen teokseensa. Tästä syntyy historiallisen Jeesuksen ongelma: mikä evankeliumien aineisto todella palautuu itse Jeesus Nasaretilaiseen?

Viimeisen kahden vuosikymmen kuluessa Jeesuksesta on tarjottu monenlaisia kokonaishahmotelmia. Aivan hajallaan tutkimuksen kenttä ei kuitenkaan ole. Pääuoma sijoittaa hänet vanhatestamentillisten profeettojen joukkoon.

Jeesus saarnasi kääntymistä Jumalan tahdon mukaiseen elämään ja Jumalan uudenlaista läsnäoloa ihmisten elämässä. Samalla hän katsoi olevansa enemmän kuin profeetta, sillä hän kutsui ihmisiä seuraamaan itseään ja hän uskoi Jumalan toimivan aivan erityisellä tavalla juuri hänen kauttaan.

Nämä suuret vedot tutkimus piirtää melko vakaalla kädellä. Yksityiskohtaisemmissa tulkintalinjoissa on sitten huomattavastikin neuvottelunvaraa. Benedictuksen mielestä tämä ei riitä kristikunnalle. Jos se aikoo uskoa Jeesukseen, sen täytyy luottaa evankeliumien historialliseen todistusarvoon huomattavasti enemmän.

Historiallisuuden ongelma ratkeaa


Tästä lähtökohdasta käsin Benedictus esittelee lukutavan, jossa yhdistetään historiallinen tutkimus ja teologinen tulkinta. Teologinen eksegeesi eli selitysoppi tulkitsee yksittäiset evankeliumien tiedonannot raamatullisten kokonaislinjojen valossa. Näin Jeesuksen hahmo rikastuu, syvenee ja tulee todemmaksi kuin pelkän reaalihistorian näkökulmasta katsottuna.

Evankeliumien reaalihistoriaan Benedictus suhtautuu erittäin luottavaisesti. Kaikki Jeesus-aineisto palautuu jokseenkin sellaisenaan alkuperäiseen Jeesukseen. Niinpä historiallisen Jeesuksen ongelmaa ei oikeastaan olekaan.

Teologisessa mielessä Benedictus on täysin oikeassa. Kristikunta tunnustautuu evankeliumien Jeesukseen, ei tutkimuksen epävarmaan rekonstruktioon hänestä.

Lisäksi evankeliumien historiallisia ongelmia helpottaa ns. täydemmän merkityksen oppi. Benedictuksen mukaan Raamatun teksteillä, niin kuin millä tahansa tekstillä, voi olla paljon syvempi ja laajempi merkitys kuin mitä niiden alkuperäinen kirjoittaja on itse osannut ajatella.

Siksi jokainen evankeliumien lause puhuu pohjimmiltaan samasta Jeesuksesta. Historiallisesti luotettavat ”alkuperäiset” tiedonannot nimittäin sisältävät jo idullaan sen, minkä myöhempi seurakuntateologia laajensi pääsiäisen jälkeiseksi kristologiaksi.

Näin Benedictuksen mielestä ei ole minkäänlaista oppihistoriallista kehitystä Nasaretin miehestä kolminaisuusopin Kristukseen. Jo historiallisen Jeesuksen persoonassa tuli esiin Kristuksen koko ”salaisuus”.
   

Ekumeeninen suunnannäyttö


Benedictuksen esitys Nasaretilaisen persoonasta on jylhää ja nerokasta luettavaa, niin kuin sopii odottaakin näin oppineelta ajattelijalta. Ennen paaviksi valintaa hän – Joseph Ratzinger - johti lähes neljännesvuosisadan ajan katolisen kirkon opillista puhtautta valvovaa elintä ja hänen ohjauksessaan syntyi laaja (800 sivua) Katolisen kirkon katekismus (1997).

Tuolloin hänet tunnettiin konservatiivisen siiven äänitorvena. Paavina hän on kuitenkin rakentanut enemmän siltoja kuin aitoja. Ehkä tästä syystä Jeesus-kirjasta puuttuu selvät katolisen ajattelun korvamerkit. Kirjoittaja ohitti tarkoituksellisesti Pietarin avaintenvaltaa koskevan jakson, koska teos on omistettu Jeesuksen henkilölle, ei kenellekään muulle.

Tässä näkyy yksi modernin ekumenian perusaate: paluu raamatullisille juurille yhdistää kirkkoja ja auttaa hyväksymään toisenlaista kristillisyyttä.

Vaikka kirjaa ei ole kirjoitettu paavin roolista käsin, siitä tulee tärkeä katolisen hengellisyyden suuntaviitta. Ekumeenisen otteensa ansiosta se opastaa myös protestanttisia lukijoita. Puheenvuoron toivottavat erityisen tervetulleeksi ne akateemisesti orientoituneet protestantit, joiden mielestä uskon Kristus tahtoo hukkua historiallisten ongelmien suohon.

Mainittakoon vielä, että Benedictus tarkoitti opuksen kaksiosaiseksi. Hän päätti julkaista valmiiksi saamansa aineiston kirjan ensimmäisenä osana jo nyt, ”koska en tiedä, miten pitkään minulle vielä suodaan aikaa ja voimia”, kirjoittaa 81-vuotias Rooman piispa.

Kari Kuula, teologian tohtori, dosentti.