He tietävät mitä uskovat

Kuopiolaislähtöinen Jyväskylässä opiskeleva media-alan opiskelija Tytti Pääkkönen sai mainion idean. Ripotellaan ympäri kaupunkia julisteita, joissa lukee Mekin uskomme Jeesukseen, kysy meiltä, miksi. Ja tekstin alle 40 opiskelijaa omilla nimillä ja kuvilla.

Julistehankkeen tarkoitus on kutsua opiskelijoita kristillisiin tilaisuuksiin. Mutta oman nimen julkistaminen sanoomuutakin: Minä tiedän, mihin uskon, ja keskustelen siitä mielelläni Sinun kanssasi. Nykäise siis hihastani.

Mahtavia aikuisia kristittyjä. He eivät ole keksineet elämänkatsomustaan itse, vaan ovat oppineet ja omaksuneet sen kristikunnan opetuksesta. Heidän täytyy siis tietää asiasta jonkin verran. Omaa mielipidettähän voi keksiä sitä mukaa kun sen perään kysellään. Julkinen lupaus kertoa uskosta Jeesukseen on eri juttu. Siinä ollaan sitouduttu valmiiseen melko suureen tiedolliseen pakettiin, jonka sisällöstä minä itse en päätä.

Opiskelijoiden tempaus palauttaa mieleeni erään luokkatoverin lukiosta. Kavereitten kanssa pelattiin välitunnilla pingistä ja juteltiin. Kun pallo meni pieleen, muut huusivat Perkelettä avuksi, mutta ei tuo luokkatoveri. Hän kun oli kristitty nuori ja tiesi mitä se tarkoitti.

Itse en ollut kumpaakaan. Jumala-asia ei ollut koskaan tullut tajuntaani ja ripari oli mennyt ihan yli hilseen. Niinpä olin hämmästynyt tosi lailla luokkatoverini uskosta. Kyselin häneltä innokkaasti, miksi hän uskoo ja mitä se tarkoittaa. Niinpä me tuntikaudet ja illat pitkät keskusteltiin uskonasioista.

Olen jälkeenpäin ajatellut paljonkin ystävääni. Hän tiesi, mitä uskoi. Ja osasi kertoa siitä muillekin. Se ei ollut vain kodin perintöä, vaan myös omaa harrastuneisuutta. Sanoisin sitä nyt aikuiseksi kristillisyydeksi.

Ikätoverin uskontodistus teki minuun suuren vaikutuksen. Lopulta kypsyin ratkaisuun: minäkin haluan olla kristitty ihan oikeasti.

Seurakunnasta löytyi sitten toinenkin erikoisuus, tyttöystävä, joka luki hengellisiä kirjoja. Hän se vasta tiesikin, mitä uskoi. Ja tiesi, mistä saa lisää tietoa. Tämäkin oli minulle uutta: lukiolaisnuori lukee vapaaehtoisesti tietokirjoja. Hän opetti minulle saman tavan – on ehkä katunut sitä jälkeenpäin, sillä yhteinen kotimme on sittemmin ollut täynnä kirjoja.

Sitten tarinan pointti. Kristinusko on myös tiedollis-intellektuaalinen liike.  Siinä liitytään sanoilla ilmaistavaan vuosituhantiseen näkemystraditioon. Pidän toivon merkkinä sitä, että vielä on ihmisiä, jotka tietävät, mitä uskovat.

Usein he ovat enempi kallellaan konservatiivisempaan suuntaan. Sillä sektorilla sitoudutaan rohkeasti kristinuskon perusvakaumuksiin ja tutkistellaan niitä syvemmin. Liberaalilla siivellä vaan venkoillaan savolaisittain tyyliin ”voihan se olla niin tai olla olematta”. Sellaisesta ei opi mitään, josta kertoa eteenpäin.