Mikä on pariskunta?


Seurustelevat nuoret muuttavat yhteen. Vanhemmat ovat iloisia, mutta eivät tiedä, voiko nuoria onnitella, sillä yhteen on muutettu kevyemmällä asenteella, kokeilumielessä. Katsotaan nyt, miten tämä alkaa kulkemaan. Tällaisesta kokeilumuutosta onnittelu saattaa pikemminkin kiusata nuoria. Osoitteenmuutos kun ei vielä tarkoita mitään sen suurempaa.

Niinpä pariskunnasta on tullut liukuva käsite. Milloin samassa osoitteessa asuvia sitten voi kutsua pariskunnaksi? Minusta sen määritelmään sisältyy sopimus ja lupaus tulevaisuudesta.
Pariskunta on kaksikko, joka on päättänyt elää yhdessä pysyvästi. Lisäksi päätöksen täytyy olla sen verran julkinen, että muutkin tietävät sen. Vain silloin osaamme kutsua saman oven takana majailevia pariskunnaksi, eikä seurustelevaksi pariksi.

Käytännössä pariskunnan status saadaan vähitellen. Kun on asuttu yhdessä vähän pitempään, lähipiiri alkaa mieltää suhteen pysyvämpänä järjestelynä. Samoin silloin kun hankitaan yhteinen omistusasunto.
Kyläilykäyttäytyminen kertoo suhteen laadusta. Jos nuoret esittäytyvät yhdessä toistensa suvuille ja kutsuvat vanhempiaan ja muita sukulaisiaan heille kylään, viesti on selvä: ottakaa meidät pariskuntana, suhteemme on vakava.

Jos taas kämpän ovet eivät aukea mihinkään suuntaan, kyse ei ole vielä pariskunnasta vaan seurustelevasta parista, jolla on ylellisesti yhteinen asunto.


Mitähän kihloihin meneminen tarkoittaa? Sitä pitää kysyä kultakin kihlaparilta erikseen, sillä kukin määrittelee itse, miltä pohjalta hän on kihloissa. Olen tehnyt asiasta pientä galluppia. Rippikouluikäiset, jotka itse eivät vielä ole kihlatilanteessa, pitävät sitä yleensä sopimuksena avioliittoon menemisestä.

Kihloissa olevat itse eivät näe asiaa näin läheskään aina. Joillekin se on merkki siitä, että joskus mennään naimisiin. Toisille kihlaus ei ala kysymyksestä ”tuletko vaimokseni”, vaan sen katsotaan vahvistavan suhdetta muulla tavalla. Kihlasormus kertoo, että olemme yhdessä vakavammin kuin vain seurustelumielessä. Mutta avioliitosta päätetään sitten erikseen.

Avioliitto solmitaan, kun kumpikin on vakuuttunut siitä, että suhteemme on pysyvää sorttia ja haluamme niin olevan jatkossakin.

Mutta miksi sitten enää mennä naimisiin? Kun tällainen vakaus on saavutettu, suhteen virallistaminen ei muuta mitään. Se ei tuo mitään uutta vakiintuneeseen suhteeseen eikä nosta sitä toiselle tasolle.

Tai näin ulkopuolinen luulisi. Naimisiin menevälle parille kyse on jostakin todellisesta. Vaikka sitä ei osattaisi ilmaista sanoilla, avioliiton solmimista pidetään vahvana viestinä kumppanille ja muulle maailmalle. Me halutaan olla yhdessä, meni syteen tai saveen.

Kaikki vakiintuneet parit eivät silti mene naimisiin, ketkä mistäkin syystä. Veikkaanpa silti, että usein toinen toivoisi avioliittoa toisen aristellessa sitä. Avioon tahtova ei ota asiaa puheeksi kovin montaa kertaa, sillä sellaista ei kehtaa kerjätä. Rakkaan maanittelu naimisiin on alentavaa.