Evoluutio vastaan luomisusko



En usko Jumalaan, uskon enempi evoluutioon, sanoi 19-vuotias nuorimies lehdessämme viikko sitten.
Aargh, aamukahvit meinasi mennä väärään kurkkuun. Harmitti nimittäin kovasti, että taas evoluutio ja jumalausko pantiin kilpaileviksi vaihtoehdoiksi. Kristinusko kun oikeasti yhdistää molemmat sujuvasti toisiinsa.

Luonnonvalinta on se mekanismi, jolla Luoja rakentaa maailmaansa. Konkretisoidaan asiaa. Luoja levittää kätensä ja niiden välissä poksahtaa big bang. Sitten hän seuraa katseellaan maailmanprosessia, jossa syntyy vähitellen yhä monimuotoisempaa elämää.

Maailman näkökulmasta kaikki tapahtuu luonnonlakien vääjäämättömässä ohjauksessa, jolloin mikään ei voi mennä toisin kuin se meni. Siksi maailma selittyy tieteellemme täysin maailmansisäisesti.

Mutta Luojan perspektiivistä tilanne näyttää toiselta. Hänen katseensa ei vain seuraa vaan myös ohjaa kaikkea tapahtuvaa. Näin teistiseen maailmankatsomukseen sisältyy luonnon ja kaitselmuksen komplementaarisuus – kahden erilaisen tekijän harmonia.

Minusta luonnonvalinta ei pakota hylkäämään jumalauskoa. Evoluution pohjalta voi hylätä vain tiettyjä maailmankäsityksiä, kuten että maailma syntyi kuudessa päivässä tai kuusi vuosituhatta sitten. Mutta sillä ei ole loogisia seuraamuksia Jumalan olemassaolon problematiikkaan. Jumala voi olla olemassa, vaikka tieteellinen teoriamme elämän historiasta olisi mikä.

Tosin aina ei asiaa ole nähty näin. Kun luonnonvalinnan ideaa tuotiin 1800-luvun loppupuolella yleiseen tietämykseen, monen hurskaammankin aamukahvittelu muuttui kakomiseksi. Darwinin uuden opin kun uskottiin sotivan avoimesti luomisuskoa vastaan.

Vähitellen kaksi lähestymistapaa löysivät sovun. Tiede kertoo ”miten se tapahtui”, usko paljastaa, ”kenen toimesta ja miksi”. Tosin koko kristikunta ei suostunut tällaiseen synteesiin. Aluksi toisinajattelijat vastustivat avoimesti luonnonvalintaa, kunnes vastalauseet laimenivat hiljaiseksi epäluuloksi.

Kun tarkemmin ajattelen, ymmärrän paremmin nuoren miehen johtopäätelmää. Jos jumalakysymys ratkaistaan pelkästään luontoa havainnoimalla, emme pääse kovin pitkälle. Luonto kun toimii kellon tavoin itsekseen ja kaiken päälle selittyykin itsellään (paitsi ehkä kaiken ikialku). Siinä ei siis ole selvää tekijänsä puumerkkiä.

Looginen johtopäätös tästä ei kuitenkaan ole ateismi vaan agnostismi: en tiedä luontoaineiston perusteella, onko Jumalaa. Tosin sitä ennen voisi ehkä tehdä ajatuskokeen.

Tehdään ensin oletus kaiken Luojasta. Katsotaan sitten sen valossa koko kosmosta ja kysytään, onko näky nyt jotenkin ymmärrettävämpi. On minusta ainakin.

Paikkaat Jumalalla tietämyksesi aukkoja, sanoo joku luontoa paremmin tunteva. Myönnetään, tämä mahdollisuus on olemassa. Mutta voi olla toisinkin päin. Vastalauseen esittäjä tekee ajatusvirheen, sillä hän paikkaa Jumalaa koskevan tietämyksensä aukkoja luonnontieteellä.