Kristuksen tuonenmatka julistaa: kaikki vainajat ovat Jumalan sylissä

 

Kristuksen tuonenmatkan kunnianpalautus

Uskontunnustuksen lause ”astui alas tuonelaan” joutui takavuosien suomalaisessa raamattunäkemyskeskustelussa tulilinjalle. Eräiden raamatuntutkijoiden mukaan lause on hyvin marginaalinen osa Uuden testamentin teologiaa. Sen katsottiin osoittavan, ettei uskontunnustus ole tiivistelmä Raamatun keskeisistä opetuksista, vaan se kertoo hieman myöhemmän vaiheen kristinuskosta. Onhan se uskontunnustuksen lauseista kaikkein myöhäsyntyisin.

Olkoon näin. Tässä tapauksessa viimeinen tulee kuitenkin ensimmäiseksi. Kristuksen tuonenmatka on nimittäin osoittautunut tunnustuksen kenties painavimmaksi kohdaksi. Se sanoo saman asian kuin tunnustuksen viimeinen lause: minä uskon iankaikkisen elämän. Kristuksen astuminen alas tuonelaan tarkoittaa sitä, että Kristus on siellä, missä kaikki vainajat ovat. Kyse ei ole mistään ohimenevästä asiantilasta. Kristus oli ehkä haudassa noin 36 tuntia, mutta vainajien luona hän on aina. Tosin asia ilmaistaan useimmiten toisinpäin. Kaikki edesmenneet lepäävät Jumalan sylissä. Tämä on erityisen lohdullinen asia näin pyhänpäivän aattona, kun muistelemme edesmenneitä rakkaitamme.  

 

Saarnamatka alamaailmaan 

Missä tarkoituksessa Kristus astui vainajien luo? Vanhan kirkon aikana se ymmärrettiin kolmella tavalla. Taisteltuaan Saatanaa vastaan ristillä Kristus tunkeutui tämän maanalaiseen valtakuntaan nujertaakseen arkkivihollisensa tämän omalla maaperällä. Sitten Kristus vei mukanaan taivaaseen Vanhan testamentin pyhät ja hurskaat pakanat. Lisäksi hän kuulutti kaikille vainajille sanomaa syntien sovittamisesta ja ihmiskunnan pelastamisesta.

Suurinta erimielisyyttä aiheutti ajatus Kristuksen julistamasta pelastussanomasta tuonelassa. Joidenkin mielestä se oli pelkkä asian julkistaminen ilman yritystä pelastaa ketään kadotettua. Toiset katsoivat, että jos Kristus halusi pelastaa eläviä, hän tahtoo tehdä saman myös kuolleille. Siksi hän kutsui vainajiakin kääntymään Jumalan yhteyteen.

Tällä uskomuksella on ollut suuri merkitys helvettikäsityksen historiassa. Helvetillähän tarkoitetaan tilaa, jossa sielu on lopullisesti, peruuttamattomasti ja täydellisesti erossa Jumalasta. Jos Kristus julisti pelastussanomaa myös tuonelassa, se tarkoittaa sitä, että ihmiset voivat kääntyä Jumalan puoleen kuolemankin jälkeen. Kirkkoisä Augustinus tosin torjui tämän näkemyksen jyrkkäsanaisesti. Hänen ansiostaan kristikuntaan vakiintui pitkäksi aikaa se käsitys, että kuoleman hetkellä ihmisen tahto jumittuu siihen asemaan, jossa se on ollut viimeisen hengenvedon aikana. Siksi kuolinvuoteen tapahtumia pidettiin äärimmäisen tärkeänä. Jos pappi saatiin ajoissa paikalle, viimehetkellä katuva saattoi saada syntinsä anteeksi ja pelastua taivaaseen. Paatumuksen tilassa kuolleella puolestaan ei ollut enää mitään mahdollisuutta suunnan muutokseen.

Tämä on melko armoton ja kohtuuton ajatus. Eikä sille löydy kunnon perusteita Raamatusta. Erityisesti reformaation jälkeen eräät ajattelijat esittivät, ettei kuoleman hetki voi olla ehdoton rajapyykki, jonka jälkeen Jumala luopuisi niistä, jotka luopuvat hänestä. Kuolemassa ihminen ei nimittäin katoa mihinkään Jumalan silmistä. Siksi Jumala voi joka helvetinpäivä houkutella niitä taivasiloon, joille asia jäi hämäräksi tämän elämän aikana. 

Tuonenmatkan hyvä sanoma 

Katolinen teologi ja paavin ykkösneuvonantaja Hans Urs von Balthasar liitti tämän ajatuksen Kristuksen tuonenmatkaan. Tärkeässä kirjassaan ”Uskallammeko toivoa kaikkien pelastumista” (1986) hän pohdiskeli sitä mahdollisuutta, että Kristuksen astuminen alas tuonelaan antaa luvan uskoa, että kukaan ihminen ei jää lopullisesti kadoksiin Jumalalta. Kristus nimittäin meni tuonelaan samassa tarkoituksessa kuin ristille ja hautaankin – ihmisten pelastamisen tähden.

Siksi ”astui alas tuonelaan” on uskontunnustuksen lohdullisin lause. Lause puhuu Kristuksesta, mutta sen voi kääntää myös jumalapuheeksi. Kaikki Kristuksesta sanottu on nimittäin kielikuvaa, joka kertoo jotakin siitä, minkälaiseen Jumalaan kristikunta uskoo. Kenelle Jeesus-retoriikka tuottaa ylipääsemättömiä vaikeuksia, hän voi puhua yksinkertaisemmin Jumalasta tai vaikka Taivaallisesta ystävästä.”Astui alas tuonelaan” tarkoittaa, että Jumala on myös edesmenneiden auttaja ja pelastaja. Hän ei hylkää ketään helvettiin. Vaikka joku sanoisi hänelle ”ei!”, Jumala ei anna samalla mitalla.

Tästä syystä kristikunta ei tohdi sanoa kenestäkään nimeltä mainitusta henkilöstä, että hän joutuu lopulliseen kadotukseen. Se ei voi lausua tällaista tuomiota Jumalan puolesta, etenkin kun Raamatun mukaan Jumala tahtoo kaikkien pelastumista.

Tämä antaa pyhäinpäivälle pelkästään valoisan ilmeen. Kun kirkoissa sytytetään kynttilöitä vainajien muistoksi, saamme uskoa jokaisen sielun lepäävän taivaallisen parantajan sylissä. Toisissa on vähemmän parantamista, toisissa enemmän, mutta kukaan ei jää apua vaille.