Mitä kuoleman jälkeen?


 
 
 Vainajan katselu on vavahduttava kokemus. Eloton vahamainen olemus saa ajattelemaan, että tuossa ei enää ole se ihminen jonka kerran tunsin. Arkussa makaa ihmisnukke tai ihmisen kuoret. Hän itse on jossakin muualla.

Tästä aukeaa olemassaolon mahtavin arvoitus. Jatkuuko elämä kuoleman jälkeen, ja jos jatkuu, niin minkälaisena? Arkipäivinähän tällaisia ei juuri pohdita, koska mielen kuuluu liikkua tämän päivän näkyvissä askareissa.

Mutta ei tee sielulle pahaa pohtia näitäkään. Jos haluaa lisää virikkeitä, uskonnonfilosofinen kirjallisuus johtaa suorastaan kiehtoviin maailmoihin. Teologiassa tuonpuoleisuutta tutkii eskatologiaksi kutsuttu osa-alue, jossa mietitään kaiken loppua ja perimmäistä päämäärää.

Uskonnonfilosofiassa kuolemanjälkeistä todellisuutta ei yritetä ensisijaisesti todistaa oikeaksi, vaan tavoitteet ovat vaatimattomammat.

Keskustelijat kyselevät, voisiko sellainen ylipäätään olla mahdollista. Lisäksi asiaa tarkastellaan tekemällä ensin lähtökohtaoletus siitä, että elämä todellakin jatkuu ja sitten mietitään, mitä tästä seuraa. Minkälaista tuleva elämä voisi olla ja mitä merkitystä sillä olisi nykyiselle olemisellemme.

Aika nopeasti keskustelijat tulevat yleensä siihen tulokseen, että tuonpuoleisen elämän olettaminen vaatii uskonnollisen hypoteesin jumalolennosta, joka pitää ihmisen elossa rajan takana.

Niin sanottu luonnollinen kuolemattomuus nimittäin tuntuu melko ongelmalliselta, sillä on vaikea olettaa, että materiaalinen kehomme voisi rakentaa sellaisen tietoisuusolion, joka kestäisi kehon tuhoutumisenkin. Jos elämä jatkuu, se johtuu siitä, että joku jatkaa sitä. Joku tahto pitää ihmisen elossa tai herättää hänet.

Ja jos tällainen Joku vaivautuu kannattelemaan meitä rajan takana, häntä kiinnostaa myös tämänpuoleiset projektimme. Siksi tämän ja tulevan elämän välillä on monenlaista jatkuvuutta. Se, miten elämme nyt, vaikuttaa siihen, miten elämme silloin.

Ihminen ei siis aloita tulevaa maailmaa puhtaalta pöydältä.

Tämä johtuu siitäkin, että viemme sinne itsemme, oman persoonamme paheineen ja hyveineen. Mäntit ovat mänttejä ja pyhät pyhimyksiä sielläkin.

Kertaheitolla ihminen tuskin muuttuu tyystin toisenlaiseksi, sillä silloin tulevaan maailmaan ei astuisikaan sama ihminen, joka haudattiin tällä puolella.

Kristillisessä diskurssissa tässä kohdassa esiin otetaan kiirastulen idea. Tarvitsemme tuolla puolella monenlaista eheyttämistä ja puhdistamista, ennen kuin olemme valmiita ihmisen perimmäiseen päämäärään.

Tällaisiin mietteisiin ihminen joutuu katsellessaan vainajaa. Keskiajalla hautausmaiden portteihin laitettiin teksti "He tietävät" merkiksi siitä, että edesmenneet todellakin tietävät, onko tämä elämä tulevan alkusoittoa.

Me elävät kuulumme pieneen vähemmistöön, jolle asia on epäselvää - mutta vain toistaiseksi.