Sukupuolineutraali avioliitto

 

Kirkollinen avioliittokäsitys ratkeaa teologisin perustein, ei lainsäädännöstä käsin

Kysymys avioliittoon vihkimisestä näyttää olevan kesän kirkollinen skuuppi. Jos maahamme säädetään sukupuolineutraali avioliittolaki, vihitäänkö kirkossa homoparitkin? Vai onko kristillinen avioliitto vain miehen ja naisen välinen asia?

Lehtihaastatteluissa ihmiset lähinnä ilmaisevat peruskantansa, juupas tai eipäs. Syvempää teologista analyysiä ei juuri näe, korkeintaan vedotaan perinteeseen tai tasa-arvoon. Kirkon ratkaisu nousee kuitenkin avioliittoteologiasta, ei mistään muusta, eikä varsinkaan maallisesta lainsäädännöstä.

Avioliiton teologia perustuu luomiseen. Ihmiseen on asetettu sisäsyntyinen elämänkumppanin kaipuu, joka saa meidät etsimään sitä oikeaa. Näin avioliitto syntyy siitä, että kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, he haluavat jakaa koko elämänsä toistensa kanssa ja he ilmentävät tätä läheisyyttä fyysisesti – ei vain halaamalla, vaan sukupuoliyhteydellä.

Sukupuoliyhteyden kautta toteutuu avioliittoon kuuluva lisääntymisen mahdollisuus. Avioliiton kautta osallistumme Jumalan työtovereina luomistyöhön. Ei-kristitytkin solmivat tällaisen Jumalan tahdon mukaisen avioliiton. Kristityille avioliitto on lisäksi kuva Kristuksen ja seurakunnan välisestä rakkaudesta – katolisessa ajattelussa avioliitto vielä välittää armoa, ei vain kuvaa sitä (se siis on sakramentti).

Nyt päivän kysymys kuuluu: voidaanko tätä teologista avioliittokäsitystä laajentaa niin, että se kattaa myös samaa sukupuolta olevat?

Joidenkin mielestä voidaan. Perusteena pidetään sitä, että homopareissa toteutuu riittävän suuri määrä avioliiton konstitutiivisia tekijöitä: on rakkaus, halu, vastuu ja sukupuolisuus. Vain kaksi puuttuu, toisiaan täydentävä anatomia ja fysiologia ja siihen kytkeytyvä lisääntymisen mahdollisuus. Näitä puutteita ei kuitenkaan pidetä merkittävinä, koska ne ilmenevät fyysisellä puolella, ne ovat ikään kuin hidasteita, mutta ei esteitä. Siksi homoavioliitto on kyllä avioliitto, vaikka se toteutuukin murretulla, epätäydellisellä tavalla, niin kuin moni muukin asia tässä ajassa.

Vastakkaisen linjan mukaan taas fysiikka näyttää, minkälaiseksi ihminen on luotu. Siksi kirkko ei voi vihkiä homopareja samanlaiseen avioliittoon kuin heteroita.

Jotkut tämän linjan kannattajat eivät myöskään siunaisi rekisteröityjä pareja, toisten mielestä se olisi mahdollista. Siunaaminen perustuu silloin siihen, että homoparit tavoittelevat avioliiton tilaa, joskin vaillinaisesti, mutta kuitenkin riittävän täydesti. Siksi kirkko voi täysin rinnoin iloita homoparin kanssa, vaikka ei vihikään heitä avioliittoon eikä miellä heidän suhdettaan klassiseksi avioliitoksi, vaan sen murretuksi versioksi, jolla on joku muu nimi kuin avioliitto

Tässä siis teologisia näkökulmia kesän aiheeseen. Tehdään vielä loppuun Pilatukset ja sanotaan, että itselläni ei ole kantaa asiaan.

Sen sijaan piispallemme W. Riekkiselle nostan korkealle hattua, kun hän on poikkeuksellista kirkollisrohkeutta osoittaen asettunut homoparien asiaa puolustavalle kannalle, vaikka siinä menettääkin kavereita enemmän kuin saa. Sillekin on teologiset perusteet, vaikka piispamme ei niitä olekaan esitellyt julkisuudessa.

Hatunnostolla en ilmaise epäsuorasti omaa kantaa, en yksinkertaisesti ole tutkinut asiaa niin syvällisesti, että osaisin sellaisen muodostaa. Olen viimeiset 7 vuotta tutkinut helvettiä, en avioliittoa, eikä niillä ole mitään yhteistä.