Suunnitteluvirhe ihmisessä

 

Psykoanalyyttinen tutkimus on paljastanut ihmisessä pahan suunnitteluvirheen. Sen seurauksena olemme kohtuuttoman haavoittuvaisia. Tarkoitan seuraavaa.

Psyykeen toiminnot ja rakenteet muotoutuvat ensimmäisten elinvuosien kuluessa. Lisäksi lapsuus- ja nuoruusvuosien kokemukset jäävät pysyviksi valmiuksiksi mielen ytimeen. Näitä perustoimintamalleja sitten käytetään koko loppuelämä.

Useimmat näistä ovat hyödyllisiä, mutta ihmistaimi voi oppia myös tuhoisia tulkinta- ja ajattelumalleja. Kuvitellaan lapsi, jolle masentuneet vanhemmat eivät ole osoittaneet kunnollista rakkautta ja huolenpitoa. Tästä voi seurata monenlaisia vaurioita.

Ehkä lapseen ei kehity lainkaan rakkauden vastaanottamisen mekanismia, joten hän ei pysty saamaan korjaavia kokemuksia myöhemmissä elämänvaiheissa. Ehkä hän etsii lopun ikäänsä eheyttävää hoivaa, mutta ei koskaan koe saaneensa sitä tarpeeksi.

Tai käy päinvastoin. Hän kohtelee itseään niinkuin häntä on kohdeltu. Ei huolehdi itsestään, vaan turmelee mahdollisuutensa onneen. Näin hän toistaa perustraumaansa yhä uudestaan.

 

Tämä on syvyyspsykologian kipeä löytö. Varhaiset traumat varjostavat koko loppuelämää. Eikä niiden tarvitse aina olla edes kovin näyttäviä. Koettu vaillejääminen tai huono kohtelu, olkoonkin miten pientä tahansa, voi vaurioittaa herkkää mielen tasapainoa.

Niinpä kuusi- seitsenkymppisetkin käyvät terapiassa läpi ikivanhoja asioita. On katkeraa huomata, kuinka isäukko onnistui haudan takaakin pilaamaan niin monta asiaa elämänkaaren varrelta.

Kyllä on ihmisen mieli suunniteltu huonosti. Muutaman vuoden tai ehkä vuosikymmenen kokemukset määräävät tulevaisuuden suunnan.

 

Mielen parantumiskykykin on perin surkea, kun sitä vertaa fyysiseen kehoon. Keho voi selvitä suuristakin tälleistä. Mutta mieli ei aina parannukaan tuosta vaan. Järki voi tajuta terapiaprosessissa, kuinka vääränlaiset tulkintatottumukset ovat aiheuttaneet lukemattomia ongelmia. Tuttu kaava on toistunut töissä, parisuhteessa, omassa vanhemmuudessa. Mutta vaikka ongelmien perimmäinen juuri nähdään, sitä ei pystytä katkaisemaan.

Mieltä vääristäneistä peruskokemuksista ei vapauduta pelkällä irtisanoutumisella. Ja syvällisen terapiankin panos-tulos -suhde on masentavan epätaloudellinen.

 

Jos minulta kysyttäisiin, mielen poisoppimiskyky voisi olla paljon parempi. Se voisi olla reseptiivisempi tervehdyttäville kokemuksille. Tietoisella minällä saisi olla paljon suurempi kyky vaikuttaa tiedostamattomaan.

Joskushan mieli kykenee ihmeelliseen uudistumiseen. Aivohalvauspotilas oppii uudestaan liikkumaan ja puhumaan, kun uudet aivojen osat ottavat tuhoutuneiden osien tehtävät hoitoonsa. Näin pitäisi tapahtua myös mielen syvätasolla. Tuhoava toimintatottumus yksinkertaisesti hylätään ja ajattelu rakennetaan toisella tavalla.

Kumma ettei Suuri Insinööri suunnitellut meille paremmin toimivaa psyykettä. Kait hän olisi siihen pystynyt, eihän se mitään rakettitiedettä ole. Taitaa tässäkin olla kyse siitä selittämättömästä vinoutumisen tendenssistä, jota myös lankeemukseksi kutsutaan. Ihminen ei vain toimi kunnolla, vielä.