Muut uskovat puolestani

 
  
 Kukaan ei voi uskoa Jumalaan sinun puolestasi, vaan sinun on tehtävä se itse. Seisot tai kaadut hänen edessään oman uskosi varassa. Kaikki riippuu sinun ratkaisustasi.

Näin kristinuskon sanoma muotoillaan toisinaan. Yksilökeskeisesti. Tulet Jumalasi eteen yksin. On vain sinä ja Hän. Muut ihmiset ovat korkeintaan yleisönä seuraamassa, minkälaisen suhteen otat häneen.

Itsekin ajattelin näin nuorempana. Silloin usko oli vielä lujaa ja mutkatonta. Uskoksi riitti se, mitä kannoin omassa päässäni ja sydämessäni.

Vanhemmiten eväät ovat alkaneet huveta. Tieto on kyllä karttunut, mutta oman uskon voima on hiipunut. En enää osaa ajatella itseäni Jumalani edessä yksin ja yksilönä. Mielummin näen siellä yhteisön, suuren joukon Jumalaan uskovia ihmisiä. Ja minäkin olen joukon jatkeena, ehkä jossakin reunamilla, mutta mukana kuitenkin.

Kuva Jumalaan uskovien ihmisten pitkästä saatosta tuo minulle suurta rauhaa. Tuo kulkue taluttaa minua ja joskus suorastaan kantaa paareillaan. Toisin sanoen, usko onkin yhteisöllinen asia. En usko yksin, vaan yhdessä muiden kanssa. Ja muut uskovat minun puolestani sen mitä en osaa itse uskoa.

Miten tämä on mahdollista, joku voi kysyä. Usko on ihmisen avointa suhdetta Jumalaan. Miten joku voi asettua tällaiseen suhteeseen toisen puolesta? Miten joku voi sanoa Jumalalle kyllä minun puolestani?

Ymmärrän tämän vanhan kristillisen seurakuntaidean kautta. Seurakunta on yksi ruumis, jonka pää on Kristus. Kaikki ruumiin jäsenet - tai solut - ovat kyllä yhteydessä päähän, mutta usein toistensa välityksellä. Näin pään "elämä" virtaa ruumiin eri osiin muiden ruumiinosien kautta. Mikään solu tai jäsen ei siis ole yhteydessä päähän yksin vaan yhdessä muiden kanssa.

Samalla tavalla muut auttavat minua jumalasuhteessani. Kristikunnan yhteinen usko ja rukous kantavat minua kuten ruumis yksittäisiä solujaan.

Tästä syystä huominen kirkkopyhä on minusta kirkkovuoden suurin tapahtuma, sillä silloin muistetaan kristillisen kirkon syntymää.

Kirkko, Jumalan ystävien joukko, on paljon suurempi yhteisö kuin näkyvä kristikunta, sillä Pyhä Henki toimii sielläkin missä häntä ei tunneta nimeltä. Sielläkin helluntain Henki auttaa ihmisiä avautumaan korkeimmalle ja tulemaan mukaan pyhien yhteyteen.

Näin helluntaipyhä kertoo, ettei uskoni ole omassa varassani. Minun ei tarvitse tietää vastauksia suuriin kysymyksiin eikä puristaa itsestäni uskonnollista varmuutta. Nojaan itseäni hurskaampien uskoon ja viisaampien ymmärrykseen.

Tämä tulee esiin myös Nikean uskontunnustuksessa. Siinä sanotaan monikon ensimmäisessä persoonassa "me uskomme..." Sen lausuja ei varsinaisesti luettele omia henkilökohtaisia vakaumuksiaan, vaan hän liittyy muun kristikunnan yhteiseen uskoon.