Mitä sinä olisit tehnyt venäläisellä lentokentällä? Modern Warfare 2 ja väkivaltainen kulttuurimme


Anders Brejvik oli pelannut maailman tunnetuinta ammuskelupeliä Call of Duty Modern Warfare 2:sta.

Sen kohahduttavin kohtaus muistuttaa Utoyan saaren tapahtumia. Venäläisten terroristien joukkoon soluttautuneena agenttina pelaaja marssii lentoaseman täpötäyteen aulaan muiden asemiesten kanssa. Yllättäen konnat avaavat tulen kohti aseettomia siviileita. Hätähuudot täyttävät ilman, ihmisiä kaatuu sinne tänne, toiset juoksevat karkuun ja jotkut auttavat haavoittuneita.

Pelaajalla on nyt kolme vaihtoehtoa. Hän ei tee mitään, seuraa vain kauhutekoja. Hän voi paljastaa itsensä, vaihtaa puolta ja avata tulen terroristeja kohti, jolloin hän kuolee saman tien.

Tai hän voi itsekin itsekin ampua puolustuskyvyttömiä ihmisiä, jotka epätoivoisesti pakenevat hänen edestään.

Todella erikoinen ratkaisu pelin tekijöiltä. Se pysäyttää kokeneemmankin pelaajan.

Vai pysäyttääkö? Pelin koeryhmässä jokainen koehenkilö avasi tulen siviilejä vastaan. No, ehkä heidän täytyi testata pelin kaikki mahdollisuudet. Mutta mitähän me tavalliset rivipelaajat teimme/tekisimme?

Ehdotan pientä kotikeskustelua. Kysykääpä vanhemmat nuoriltanne ja vaimot miehiltänne: mitä sinä teit COD:in lentokentällä? Mikä oli ensireaktiosi? Minkä linjan valitsit? Tästä voi avautua mielenkiintoinen keskustelu.

Mitä ylipäätään pitäisi ajatella väkivaltaleikeistä ja sotapeleistä? Ovatko ne moraalisesti tuomittavia? Miten ne vaikuttavat ihmiseen ja kulttuuriimme ylipäätään?

Väkivalta on tunkeutunut kaikkialle. Sitä ei vain katsota telkkarista vaan sitä tehdään itse pikselimaailmassa. Taitaa jokaisen kännykässäkin olla tällainen mahdollisuus. Minun halpiskännykänkin autopelissa kuuluu ajaa laittomasti, törmätä muihin autoihin ja tuhota poliiseja. Siitä saa pisteitä, rahaa ja pääsee telkkariin!

Todella erikoinen kulttuuri-ilmiö. En nyt paheksu sitä ulkopuolisen silmin, sillä itsekin nettiammuskelen Battlefield Bad Companylla. Se on eräälaista hippaa, jossa itse kaadutaan joka toinen kerta.

Silti välillä ihmettelen tätä ikivanhaa harrastuksen lajia. Lapset ovat aina leikkineet sotaa ja nuoret miehet harjoitelleet sitä varten. Maailman vanhimmat kirjat ovat viihteellisiä tarinoita suurista isänmaallisista sodista. Raamattukin alkaa sellaisella.

Joku voi nyt väittää, ettei hän nauti väkivaltaviihteestä. Sitten hän katsoo telkkarista vaikka lääkärisarjaa House, joka suorastaan pursuu henkistä väkivaltaa, juonittelua ja päähenkilön pohjatonta narsisismia, yök. Tai lukee jotakin perusromskua, joka hyvän tarinan tavoin rakentuu hyvien ja pahojen välisestä konfliktista. Väkivaltaa sekin on.

Palataan alukysymykseen. Mitä sinä olisit tehnyt COD:in lentokentällä? Ehkä monikaan ei olisi itse ampunut. Mutta olisi kuitenkin mielellään seurannut tapahtumia, ensin rikosta ja sitten rangaistusta.

Väkivalta muodossa tai toisessa näyttää olevan olennainen osa inhimillistä kulttuuria.