Kristinuskon tulkintoja muista uskonnoista

 

 
Maailmankansalaisena elävä kristitty joutuu väistämättä pohtimaan muiden uskontojen asemaa Jumalan pelastussuunnitelmassa. Mitä pitäisi ajatella niistä, jotka harjoittavat jotakin toista uskontoa? Ovatko he kääntäneet selkänsä Jumalalle? Entä jos he eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta?

Kristityt haluavat pitää kiinni siitä, että Jumala tarjoaa pelastusta ylösnousseen Jeesuksen kautta ja hänen sovintotyönsä perusteella. Toisaalta ollaan tietoisia siitä, että Jumala on luonut maailman ja hän on läsnä kaikkialla. Salatulla tavalla ihmisen sielun syvyys ja luomakunnan suuruus julistavat Jumalan kunniaa. Tästä on noussut kysymys, tavoittavatko muiden uskontojen harjoittajat ripauksen kristittyjen Jumalasta ja hänen totuudestaan.

Modernissa kristillisessä teologiassa (kristillisessä uskontoteologiassa) voidaan tunnistaa viisi erilaista tapaa suhtautua uskontojen universumiin.
 

Vain Jeesus pelastaa

Perinteisen näkemyksen mukaan Jumalan ilmoitus kulkee kapeana uomana maailmanhistoriassa. Hän on ilmaissut itsensä ensin Israelin kansan, sitten Jeesus Nasaretilaisen ja sen jälkeen alkukirkon julistuksen kautta. Raamattu todistaa tästä pelastus- ja ilmoitushistoriasta. Jumalan yhteyteen tullaan vain Jeesuksen kautta ja Jeesus voidaan kohdata vain siellä, missä seurakunta julistaa sanomaa hänestä.

Tätä tulkintalinjaa kutsutaan eksklusivismiksi, sillä se sulkee muut uskonnot Jumalan pelastavan toiminnan ulkopuolelle. Tämän linjan klassinen raamatunjae on Apt 4:12: ”Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän (Jeesus Kristus). Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.”

Eksklusivismin mukaan muut uskonnot ovat pelkästään inhimillistä toimintaa. Jyrkemmän kannan mukaan ne ovat ihmisen harhaisia yrityksiä tavoitella Jumalaa. Avarampi kanta katsoo, että muidenkin uskontojen opit tavoittavat jotakin Jumalasta. Ihminen ymmärtää luonnostaan, ettei tyhjästä nyhjäistä vaan maailma on peräisin Jumalasta. Omassatunnossaan hän käsittää, että ihmistä kutsutaan elämään oikein. Tämä yleinen ilmoitus ei kuitenkaan ole pelastavaa tietoa Jumalasta. Se ei välitä Kristusta ja hänen pelastuslahjojaan.

Eksklusivistille voidaan esittää kriitinen kysymys: eikö Jumala ole epäreilu, kun hän on ilmoittanut itsensä pelastavassa mielessä vain Kristuksen kautta? Usein esitetään, että muiden uskontojen kannattajat tuomitaan sen mukaan, miten he ovat kuulleet omantunnon ääntä. Tästä seuraa se ongelmallinen johtopäätös, että Jumala antaa muiden uskontojen kannattajille pelastusväyläksi varsin ”epäkristillisen” omien tekojen tien, mutta kristityt pelastuvat armosta ilman omia tekoja. ”Tuomio omantunnon mukaan” -linja ei ratkaise Jumalan epäoikeudenmukaisuuden ongelmaa.

Ehkä eksklusivistin olisi luontevampi vain myöntää, että Jumala näyttää epäreilulta ja puolueelliselta. Tätähän hän on ollut Raamatun historiassakin. Hän valitsi vain Israelin kansan ja hän valitsi vain ne, jotka hän kutsui Jeesuksen kautta yhteyteensä. Jumala ei kumartele länsimaisen demokratian ja egalitarismin standardeja.

 

Suuntaviitta kohti totuutta 

Täyttymysteoriaksi kutsutaan tulkintaa, jonka mukaan muiden uskontojen perimmäiset pyrkimykset saavat täyttymyksensä kristinuskossa. Niiden opit ja riitit osoittavat eri asteisesti kristilliseen sanomaan päin. Ne ovat totuuden ”siemeniä ja valonsateitä”, jotka sisältävät vertauskuvia kristillisestä sanomasta ja ne herättävät ihmisissä kaipuuta, joka saa parhaimman tyydytyksen kristinuskon kautta.

Täyttymysteorian mukaan muiden uskontojen kristinuskoon tähtäävä viittausluonne perustuu yleiseen luomisen perusteella tavoitettavaan jumalatajuun. Voidaan myös ajatella, että Jumala itse on istuttanut uskontoihin suuntaviittoja lopullista totuutta kohti.

Muutkin uskonnot perustuisivat siis Jumalan itsensä ilmoittavaan toimintaan, joskin se tapahtuu murretusti, vajaasti ja keskeneräisesti. Vasta Kristuksen kautta ilmoitus täydellistyy. Täyttymys merkitsee samalla valmisteluvaiheen uskonnon hylkäämistä.

Täyttymysteorian kannattaja voi tukeutua Paavalin sanaan Ateenan Areiopagilla: Jumalan tarkoitus on, että ”ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäsivät hänet. Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme” (Apt 17:26-28). 

 

Emme tiedä -linja

Monet teologit katsovat, että kristityt voivat olla kaikkein varmimpia niistä asioista, jotka Jumala on selvästi ilmoittanut. Sen tiedämme, että pelastus saavutetaan yksin Jeesuksen kautta. Mutta silti emme tiedä varmuudella, miten Jumala toimii muiden kansojen kohdalla ja miten hän suhtautuu niihin, jotka eivät ole kuuleet Jeesuksesta.

Tätä näkemystä voisi kutsua aukijääväksi eksklusivismiksi. Se jättää avoimeksi lopullisen kannan muiden uskontojen asemasta.

Tämän linjan kannattaja kohtaa kaksi eri suuntaan vetävää näkökohtaa. Perinteisen näkemyksen mukaan vain yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, Jeesus Kristus. Yhtä vanha on se usko, että Jumala ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden”.

Näiden kahden linjan yhdistäminen on vaikea tehtävä. Molemmat mainitaan samassa yhteydessä 1 Timoteuksen kirjeessä (2:4-5), joten niiden välillä ei voi olla sovittamatonta ristiriitaa. Emme kuitenkaan tässä ajassa kykene aukottomasti ratkaisemaan näennäistä ristiriitaa. Pidämme kiinni yhtä aikaa Jeesuksen ainutlaatuisuudesta ja Jumalan universaalista pelastustahdosta, vaikka siitä seuraakin vaikeita jatkokysymyksiä.

Ehkä suuri osa kirkkojen teologeista kallistuu varovasti kantaan, jossa yhdistetään aineksia täyttymysteoriasta ja emme tiedä –linjasta.

 

Inklusivismi: Kristuksen universaali sovitus

Selvästi edellä esiteltyjä tulkintalinjoja pitemmälle menee inklusivismi, jonka mukaan Kristuksen valmistama pelastus sulkee sisäänsä myös muut uskonnot. Muiden uskontojen opit ja riitit välittävät ihmisille sen pelastuksen, jonka Jumala on Kristuksessa valmistanut. Muiden uskontojen harjoittajat ovat siis tietämättään kristittyjä, anonyymejä kristittyjä.

Inklusivismi pitää kiinni inkarnaatiosta, sovitusopista ja siitä että ”Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus. Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta” (1 Tim 2:5-6). Mutta inklusivimi laajentaa tulkintaa siitä, miten Kristuksen valmistama pelastus välitetään ihmisille.

Pelastuksen väyliä on kaksi. Ensimmäinen on Kristuksesta ja kolmiyhteisestä Jumalasta todistava kirkon julistus eli kristinusko. Toinen pelastustie on muiden uskontojen kautta tapahtuva Jumalan tuleminen ihmisten elämään.

Uskonnot eivät kuitenkaan ole samanveroisia. Vain kristillisen tradition kautta Jumala on selvästi ilmaissut itsensä. Kristitty siis tuntee Jumalan selvemmin ja paremmin kuin muiden uskontojen harjoittajat.

Inklusivisti voi vedota Jeesuksen sanaan Johanneksen evankeliumissa. ”Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa” (Joh 10:16).  Inklusivisti tulkitsee tämän niin, että Jeesuksen varsinainen lauma on kristikunta, muiden uskontojen parissa elävät ovat näitä muita lampaita ja muita laumoja. Niistä Kristus ei vielä inkarnaationsa aikana puhunut selvästi.

Inklusivismin kannattajia tavataan erityisesti katolisten ajattelijoiden joukosta, mutta sen kannatus lisääntyy myös protestantismin piirissä.

 

Pluralismi: kaikki tiet vievät vuoren huipulle

Pluralismiksi kutsutaan näkemystä, jonka mukaan kaikki uskonnot ovat aidosti samanarvoisia teitä Jumalan yhteyteen. Ne välittävät jumalallisen voiman ihmisten maailmaan eikä mikään uskonto nouse tässä toisten yläpuolelle. Uskontojen ilmiasun erilaisuuden pluralisti selittää kulttuuri- ja traditiotekijöillä. Eri kulttuuriympäristössä saman jumaluuden kokemus tulkitaan eri sanoilla ja eri uskonnolliset liikkeet luonnostaan luovat erilaisia oppirakennelmia.

Monet pluralistit luopuvat inkarnaation ajatuksesta, toiset pitävät siitä kiinni. Inkarnaatioon uskovat ajattelevat, että Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa noin 2000 vuotta sitten. Tästä huolimatta kristityillä ei nyt ole muilta kätkettyä syvempää tietoa Jumalasta. Inkarnaatio ei siis nosta kristinuskoa muita uskontoja korkeammalle tasolle.

Kristuksen ristinkuoleman pluralisti voi tulkita expressionistisesti. Se ilmaisee jotakin Jumalan armosta ja rakkaudesta. Muissa uskonnoissa käytetään toisenlaisia symboleita, joilla ilmaistaan jotakin jumaluudesta.

Pluralismi on lähinnä eräiden yksittäisten teologien esittelemä linjaus. Minkään kirkkokunnan ei voi sanoa leimallisesti sitoutuneen siihen. Sen sijaan maallistuneen ns. ”suuren yleisön” piirissä monikin näyttäisi puoltavan ”kaikki tiet vievät perille” -näkemystä. Maallistuneiden ihmisten satunnaisia uskonnollisia mietteitä ei tosin voi pitää pohdittuna teologisena linjanvetona. Kyse on pikemminkin helposta tavasta välttää oman kannan muodostamista uskontoihin.

Pluralismin probleemia

Pluralismia vastaan on esitetty monia kriittisiä huomioita. Se ei tee oikeutta millekään olemassaolevalle uskonnolle, sillä mikään uskonto ei ajattele, että pohjimmiltaan palvelemme kaikki samaa jumaluutta. Pluralismia ei harjoiteta missään, se on kirjoituspöytäteologiaa eikä elävää uskontoa. Uskontojen erot ovat niin suuria, että niitä ei voi yhdistää muutaman yhteisen tunnusmerkin alle. Voidaan kysyä, mistä pluralisti tietää, että kaikki uskonnolliset kokemukset ovat samasta jumaluudesta lähtöisin, jos niiden ilmiasut ovat niin erilaisia.

Pluralisti kohtaa rajaamisen vaikean tehtävän. Aivan kaikki kuviteltavissa olevat uskonnolliset elämänmuodot eivät varmastikaan johda jumaluuden yhteyteen. Millä kriteerillä pluralisti erottaa järjettömän uskonmuodon aidosta uskonnosta?

Lopulta on todettu, että usein pluralismin kannattaminen on pohjimmiltaan välinpitämättömyyttä. Jos pluralistisia näkemyksiä sympatisoiva ihminen itse ei harjoita mitään uskontoa, ei kyse ole pluralismista uskonnollisena vakaumuksena vaan käytännöllisestä ateismista.

Kristillinen uskontoteologia pohtii uskontojen suhdetta

Kristilliseksi uskontoteologiaksi kutsutaan teologian haaraa, joka selvittää, mitä kristinuskon pohjalta olisi ajateltava muista uskonnoista. Se sitoutuu kristilliseen uskoon ja pyrkii siitä käsin arvioimaan muita uskontoja.

Viimeisten vuosikymmenien aikana kiinnostus uskontoteologisiin kysymyksiin on lisääntynyt huomattavasti. Tämä johtuu siitä, että länsimaiden kristityt ovat tulleet yhä enemmän tekemisiin muiden uskontojen kanssa. Nyt emme kohtaa niitä vain oppikirjoissa, vaan jokaisessa suurkaupungissa on useita muiden uskontojen temppeleitä ja rukoushuoneita.

Uskonnollinen moninaisuus ei ole harvinaista maailmanhistoriassa. Kristinusko syntyi maailmassa, jossa samassa kaupungissa harjoitettiin kymmeniä erilaisia uskontoja ja kultteja. Kristityt ovat siis harjoittaneet uskontoteologiaa jo ensimmäiseltä vuosisadalta alkaen.

Kristillisellä uskontoteologialla on sekä teoreettisia että käytännöllisiä tavoitteita. Se pyrkii selvittämään, mitä kristillisen opin pohjalta olisi ajateltava muista uskonnoista. Lisäksi se antaa suuntaviittoja siihen, miten muiden uskontojen kannattajiin olisi suhtauduttava, minkälainen yhteistyö on mahdollista ja minkälainen evankelioiminen olisi hedelmällisintä.