Bang: Kaiken Luoja...

...ja taivaallinen isä

Jumala rakastaa sinua. Näin sanoo apostolisen uskontunnustuksen ensimmäinen määritelmä Jumalasta. Hän nimittäin on Isä, jonka lapsi sinä olet.

Jumalan kutsuminen Isäksi perustuu Jeesuksen opetukseen. Jeesus kutsui Jumalaa omaksi isäkseen ja kaikkien seuraajiensa isäksi. Hän opetti rukoilemaan sanoilla ”isä meidän”. Jeesus käyttämän arameankielisen sanan abba, isä, tunsivat nekin kristityt, jotka eivät muuten arameaa osanneet. Termi abba on siis ensimmäinen teologian sivistyssana.

Sanoessani ”minä uskon Jumalaan, Isään,” tunnustan, että Jumala on minun taivaallinen Isäni. Meidän välillämme on siis suhde. Tätä suhdetta kuvavat Jumalan isyyden ja tämän maailman isyyden yhteiset piirteet.

Olemme Jumalasta syntyneet niinkuin ihmiset ovat isästään syntyneitä. Jo antiikin aikana tiedettiin, että kaikki ovat jossakin määrin isänsä kaltaisia, vaikka asian geneettistä perustaa ei tunnettukaan. Samalla tavalla me ihmiset olemme Jumalamme kaltaisia, onhan meidät luotu Jumalan kuvaksi (1. Moos 1:27). Tähän samankaltaisuuteen perustuu kykymme keskustella hänen kanssaan.

Taivaallinen Isämme suojelee ja varjelee meitä niin kuin isät lapsiaan. Tästä ajatuksesta ei luovuta silloinkaan, kun kristityt kohtaavat suuria onnettomuuksia ja vastoinkäymisiä. Sillon joudumme vain sanomaan, että emme ymmärrä Jumalan teitä.

 
Niin kuin hyvä isä

Isät opettavat ja kasvattavat lapsiaan. Myös Jumala on omiensa näkymätän kasvattaja. Jumalan armo ”kasvattaa meitä…elämään oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa (Tit 2:11). Maallinen isä kasvattaa lapsiaan, jotta he pärjäisivät ilmankin vanhempiaan. Jumala päin vastoin kasvattaa meitä, jotta pääsisimme entistäkin lähemmäksi häntä.

Antiikin maailmassa isillä oli ylin valta perheissä. Kun Jumalaa nimitettiin isäksi, kristityt kuulivat siinä kehotuksen olla kuuliaisia Jumalalle. Kaikkivaltiaan Jumalan tahtoon on turvallista suostua, sillä hänen rakkautensa on täydellistä.

Isä -terminologialla on rajoituksensakin. Sillä ei tarkoiteta sitä, että Jumalalla on puoliso, jonka kanssa hän on saanut maailman. Eikä se ole kannanotto Jumalan sukupuolesta, vaikka sen harhauttamana lapset usein mieltävät Jumalan miehenä.

Nykyään jotkut teologit ovat esittäneet, että voisimme sukupuolisidonnaisen termin Isä sijaan puhua taivaallisesta vanhemmasta tai jopa äitijumalasta. Näin pitkälle ei kannata mennä. Puhe Jumalasta isänä on sen verran vakiintunut osa kristillistä ajattelua, että siitä ei kannata luopua pelkästään sinänsä tarpeellisen patriarkalismikritiikin tähden.

Kaikkivaltiaan rajoitukset

Jumalan kaikkivaltius tarkoittaa sitä, että kaikki on hänelle mahdollista. Hän tietää kaiken, kykenee kaikkeen ja yltää kaikkeen. Myös hänen hyvyytensä ja armonsa ylittävät kaikki rajat – paitsi ne rajat, jotka hän itse on asettanut.

Varhaisille kristityille oli erityisen tärkeää se, että mikään ei voi estää Jumalan rakkautta. Roomalaiskirjeessä Paavali esittää kuuluisan luettelon asioista, jotka sotivat Jumalaa vastaan, mutta eivät voi voittaa häntä. Luettelo päättyy hienosti sanoihin: ”eikä mikään muu luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta” (Room 8:35-39). Tärkeimmät sanat ovat ”eikä mikään muu luotu”. Kaikki olemassaoleva on nimittäin Jumalan luoma. Siispä mikään ei voi tehdä tyhjäksi Jumalan pelastussuunnitelmaa.

Kaikkivaltiuden ajatukseen sisältyy joitakin mielenkiintoisia erityiskysymyksiä. Vaikka Jumala on kaikkivaltias, hän ei kykene tekemään loogisesti mahdottomia asioita. Hän ei voi rakentaa nelikulmaista ympyrää, koska sellainen esine on loogisesti mahdoton. Tätä asiaa usein pohditaan kompakysymyksellä voiko Jumala luoda niin suuren kiven, ettei itse jaksa sitä nostaa. Ei voi, koska sellaista kiveä ei voi olla olemassakaan.

Jumala ei kuitenkaan tee kaikkea mahdollista. Hän on rajoittanut kaikkivaltiuttaan. Luodessaan maailman ja tehdessään pelastussuunnitelmansa hän päätti, ettei käytä kaikkivaltiuttaan kaikkialla eikä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Mutta tämän päätöksen seurauksena hän pelastaa ihmiskunnan Kristuksen kautta, ei muuten, vaikka muunkinlainen pelastustie olisi periaatteessa mahdollista.

Ja siksi maailmassa on kärsimystä. Kaikkivaltiuden rajoittamisen tähden Jumala ei aina estä kärsimystä. Emme ymmärrä, miksi hän tekee näin. Mikään kärsimys ei kuitenkaan johdu siitä, että Jumalan kyvyt olisivat kohdanneet rajansa.

Kaikki kuuluu hänelle

Uskontunnustuksen sanat taivaan ja maan Luoja viittaavat siihen, että on olemassa muitakin todellisuuksia kuin se, mitä me ihmiset havaitsemme. On enkeleitä ja muita taivaallisia mahteja, jotka pääsääntöisesti jäävät meitä salatuksi. Nekin ovat Jumalan luomia.

Meistä voi kuulostaa itsestään selvältä, että Jumala on kaiken luoja. Ensimmäisten vuosisatojen aikana tämä ei ollut aivan yhtä kiistatonta. Gnostilaiset kristityt nimittäin esittivät, että on kaksi Jumalaa. Toinen on paha luojajumala, jonka käsialaa on keskeneräinen ja pahuuteen taipuva maailmamme. Jeesus Kristus puolestaan on tuntemattoman hyvän Jumalan lähettämä pelastaja, joka vapauttaa meidät pahan luojajumalan maailmasta.

Uskontunnustuksen laatijat eivät hyväksyneet tällaista ajatusta. On vain yksi Jumala. Kaikki on hänen luomaansa. Pahan, kärsimyksen ja epäuskon ongelmaa ei voi vierittää alempiarvoisen jumalan harteille.

Tämä merkitsee sitä, että Saatanakin on Jumalan luoma ja siksi Jumalan vallan alla. Mitä ikinä se tekeekin, sen se tekee aina Jumalan sallimuksesta ja hänen liekansa antamissa rajoissa.

 

Seuraavaksi: Tapahtui kerran...