Minun Ystäväni - Minun Herrani

 

Kun sanon uskovani Jeesukseen, ”meidän Herraamme”, annan itseni hänelle. Uskontunnustuksen lausumalla voi tulla uskoon. 

Uskontunnustuksen jokainen rivi on niin täyteen pakattu teologista asiaa, että sen helposti rimpsuttaa sen kummemmin ajattelematta. Jos johonkin kohtaan toista uskonkappaletta pitäisi erityisesti keskittyä, se on sanat ”meidän Herraamme”.

Niissä ilmaistaan se, miten Jumalan valmistama pelastus tulee minun osakseni. Jumalan pelastusteko ihmiselle tapahtuu kahdessa paikassa. Tästä käytetään termejä suosio (favor) ja lahja (donum). Jumalan suosio ”sijaitsee” Jumalan luona, sillä oman sydämensä hyvyyden tähden hän pelastaa meidät. Kristus on ristillään hankkinut ”pelastusansion” ja tuonut sen Jumalan eteen.

Mutta Jumalan suosiollisuus meitä kohtaan jää hyödyttömäksi, jos se ei tule juuri minun elämääni. Jumalan ”lahja” on sitä, että hän tulee ihmisen luokse ja liittää ihmisen yhteyteensä. Tämän hän tekee Kristuksen kautta. Kristuksella on valta välittää ihmiselle pelastava yhteys Jumalaan.

Tämä usko ilmaistaan uskontunnustuksen toisen uskonkappaleen sanoilla minä uskon…”meidän Herraamme”. Sitä edeltävät sanat ” Jumalan ainoaan Poikaan” viittaavat Jeesuksen suhteeseen Jumalaan. Hän on Jumalan Poika ja siten yhtä Jumalan kanssa. Tämän jälkeen tulevat sanat ”meidän Herraamme” kertovat, mikä on Jeesuksen suhde meihin. Hän on meidän Herramme, valtiaamme, puolustajamme, auttajamme ja pelastajamme.

Sanat ”meidän Herraamme” ovat uskontunnustuksen henkilökohtaisin kohta. Ne osoittavat, että uskossa on kyse ihmisen henkilökohtaisesta suhteesta Jeesukseen.

 
Ei minun vaan meidän 

Jeesuksen herruus tunnustetaan monikossa. Tämä yksityiskohta on hyvin tärkeä. Sen tarkoitus on varmistaa, että emme ymmärrä suhdettamme Jeesukseen liian subjektiivisesti. Jos sanoisimme, että Jeesus on minun Herrani, lähellä on se vaara, minun henkilökohtainen uskonkokemukseni lopulta päättäisi sen, minkälainen hän on.

Tällöin saattaisi käydä niin, että minun sisäiset ahdistukseni ja rikkonaisuuteni määräisivät sen, miten ymmärrän Jeesuksen. Monelle Jeesus on ehkä lapsuuden traumoista johtuen vaativan ja ahdistavan vanhemman jatke. Hänessä ei nähdä armoa ja rakkautta vaan vain lakia ja tuomiota. Jotkut ahdistuvat lakihenkisesta uskostaan itse. Toiset siirtävät ahdistuksensa muille pitämällä esillä vaativaa uskonnäkemystään.

Toisessa ääripäässä on se vaara, että usko Jeesukseen ymmärretään niin subjektiivisesti, että sillä ei enää ole mitään tekemistä sen Kristuksen kanssa, josta Raamatussa puhutaan. Mitä tahansa uskonnollista kokemusta voidaan pitää ”kristusperiaatteen” ilmentymänä.

Jeesuksen herruuden monikkomuodon tarkoitus on siis suojella uskoani oman sisimmän harhapoluilta. Vaikka uskoni on minun henkilökohtaista uskoa, se on samalla kristittyjen yhteistä uskoa. Kaikkien kristittyjen yhteinen uskonkokemus eli kristillisen teologian traditio paljastaa, mitä kaikkea sisältyy siihen että Jeesus on minun Herrani.

Tämä merkitsee sitä, että uskossa kasvaminen on aina kasvamista seurakunnan uskossa. Tästä syystä kristityt eivät ole halunneet rukoilla pelkästään yksin vaan myös yhdessä. Jumalan tuntemiseen päästään parhaiten tutustumalla siihen, mitä kristillinen traditio opettaa hänestä. Asennepuolella ihminen voi valmistaa itseään vaikka mietiskellen yksin metsässä. Mutta mietiskelyn ”raaka-ainekset” saadaan seurakunnan opetuksesta.

 
Väärinymmärretty tunnustus 

Jeesuksen tunnustaminen Herraksi oli ensimmäisiä kristillisiä uskontunnustuksia. Apostolien tekojen tallentaman Pietarin helluntaisaarnan mukaan ”Jumala on tehnyt Jeesuksen Herraksi ja Messiaaksi” (Apt. 2:36). Tällä tunnustuksella sanottiin juutalaisille, että heidän odottamansa Messias on saapunut ja hän odottaa kansaltaan kuuliaisuutta. Messias on se mies, joka ristiinnaulittiin mutta jonka Jumala herätti kuolleista.

Kenelle lopulta tunnustamme Jeesuksen Herraksi. Alkukristillisessä julistuksessa tunnustaminen tapahtui ulkopuolisille. Mutta Jeesuksen herruuden tunnustaminen tehtiin myös Jeesukselle itselleen. Tämä näkyy hyvin Paavalin siteeraamassa uskontunnustuslausumassa. ”Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva” (Room. 10:9).

Tämä kohta on usein ymmärretty väärin siten, että siinä uskoon tulleita kehotetaan todistamaan uskostaan muille. Paavali ei voi tarkoittaa tätä, sillä ihmistähän ei pelasta se, että hän kertoo uskostaan toisille. Pelastuksen prosessi alkaa siitä, että ihminen antaa itsensä Jeesukselle. Jatkossa Paavali selventää tätä kirjoitusten sitaatilla ”jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu” (Room 10:13 = Joel 3:5).

Paavali puhuu suun tunnustuksesta ehkä siitä syystä, että tuohon aikaan useimmiten rukoiltiin ääneen. Saattaa myös olla, että hän viittaa ihmisen suuhun ja puheeseen siitä syystä, että hänen siteeraamassaan Joelin kirjan kohdassa puhutaan Herran huutamisesta avuksi.

Jeesuksen ylösnousemukseen uskominen on välttämätöntä siitä syystä, että juuri ylösnousemuksen tähden Jeesus on tavattavissa. Ylösnousemuksessa hän voitti pahan vallat ja muuttui hengen olomuotoon, jolloin hän saattaa olla kaikkialla niinkuin Jumala. Tästä syystä sama Jeesus voidaan kohdata samalla hetkellä Jerusalemissa, Roomassa tai vaikkapa Kuopiossa.

 

Vaan mistä usko puserretaan? Omasta nenästäkö?