Tapahtui kerran

 

Toinen uskonkappale julistaa:

Kristinuskossa ei ole kyse ikuisista ideoista, vaan historiassa tapahtuneista asioista ja elävästä persoonasta, Jeesuksesta Kristuksesta

 
Joskus teologisessa ajattelussa kysytään, onko kristinusko historian vai filosofian uskonto. Jos se on filosofian uskonto, kuka tahansa terävä ajattelija voi löytää sen opit pohtimalla asioita kirjoituspöytänsä äärellä. Hän ottaa lähtökohdakseen ihmisten parhaimmat arvot olettaa Jumalan olevan sellainen korkeimpaan potenssiin korotettuna.

Kaikkein tärkeintä ihmiselle on lopulta mahdollisimman helposti saavutettava oma etu. Niinpä moderni filosofian Jumala on pelkkää armoa ja aurinkoa, johon höysteeksi vielä ripaus psykoterapeuttia.

Jos taas kristinusko on historian uskonto, sen opit perustuvat historiassa tapahtuneisiin asioihin. Jumala itse on toiminut tietyjen tapahtumien ja häneen sitoutuneen yhteisön kautta. Tämä merkitsee sitä, että pääsemme käsiksi oppiin Jumalasta tutkimalla Raamattua ja teologian historiaa.

Tapahtui kerran…

Apostolisen uskontunnustuksen toisen uskonkappaleen mukaan kristinusko ankkuroituu historiassa tapahtuneisiin asioihin. Uskomme Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme.

Hän syntyi eräästä Maria –nimisestä naisesta Pyhän Hengen voimasta. Kun Pontius Pilatus hallitsi Juudean maaherrana, hänet surmattiin ristiinnaulitsemalla. Kolmantena päivänä Jumala herätti hänet kuolleista ja korotti rinnalleen oikealle puolelleen. Kun aika on täysi, hän tulee tuomitsemaan elävät ja kuolleet.

Näihin tapahtumiin kristinusko perustuu. Tämä merkitsee sitä, että teologian lähtökohta on aina Raamatun pelastushistoria. Jos joitakin Raamatun keskeisiä näkemyksiä on vaikea ymmärtää tai hyväksyä, niiden kanssa kipuillaan ja painitaan, mutta niitä ei keposesti heivata yli laidan.

Tämä periaate on luettavista siitä käytännöstä, että kristikunta on tiivistänyt uskonsa uskontunnustukseen. Se vapauttaa yksittäisen kristityn siitä taakasta, että hän joutuisi oman uskonymmärryksensa valossa päättämään, mihin hän uskoo. Heikolla hetkellään hän voi nojata seurakunnan uskoon.

 
Kristologia pähkinänkuoressa

Toisen uskonkappaleen kristologiset lausumat esittävät asiansa hyvin pelkistetysti. Ne ovat kuin luurangon luut tai kuin teologisen kirjan sisällysluettelo. Kunkin lauselman syvällinen merkitys avautuu, kun kysytään, minkälaisten raamatullisten ajatusten tiivistelmiä ne ovat.

Ensimmäiset kolme riviä ovat kaikkein tärkeimmät. Aloitussana ”Jeesus” on yleinen juutalainen etunimi. Se kertoo siitä, että uskomme kohdistuu historialliseen henkilöön, joka eli meidän kaltaisena ihmisenä kaksi vuosituhatta sitten.

Arvonimi Kristus viittaa Jeesuksen vanhatestamentillisiin juuriin ja siihen, että hänessä toteutuivat profeettojen ennustukset. Sana tarkoittaa kuninkaaksi voideltua. Hän on Daavidin kaltainen kuningas, jonka tulemisesta profeetat puhuivat.

Ilmaus ”Jumalan ainoa Poika” kertoo, että Jeesus on enemmän kuin ihminen. Hän on Jumalasta lähtöisin ja siksi Jumala. Sana ”ainoa” tarkentaa, että hänen suhteensa Jumalaan on ainutlaatuinen. Mekin olemme Jumalasta lähtöisin ja Jumalan lapsia, mutta emme samalla tavalla kuin Jeesus.

 

Puuttuuko jotakin?

 

Suurin osa evankeliumien tekstiaineistoa on omistettu Jeesuksen opetusten ja ihmeiden kuvaukselle. Niihin ei kuitenkaan viitata sanallakaan uskontunnustuksessa. Tämä johtuu siitä, että ne eivät lopulta ole keskeisin osa kristinuskoa, vaikka tärkeitä nekin ovat. Uskomme kohdistuu Jeesuksen persoonaan ja siihen, mitä hän on tehnyt puolestamme. Siksi kristinusko saa nimensä hänestä, ei hänen opetuksistaan. Jeesusta ei siis voi kaventaa vain moraalifilosofian tai edes Jumala-uskon opettajaksi.

Joskus on kiinnitetty huomiota siihen, että Jeesuksen ristinkuolemalle ei anneta selventäviä teologisia tulkintoja. Sanotaan vain, että hän kuoli ja hänet herätettiin kuolleista. Laajemmassa Nikean uskontunnustuksessakaan ei hänen ristinkuolemastaan sanota muuta kuin se että se tapahtui meidän puolestamme.

Tämä ei tarkoita sitä, että Jeesuksen kuolema olisi pelkkä historiallinen tapahtuma vailla suurempaa teologista merkitystä. Jeesuksen kuoleman maininta viittaa kaikkiin Uudessa testamentissa mainittuihin sovitusteologisiin malleihin. Jeesus kuoli syntiuhrina, hän kärsi rangaistuksen meidän puolestamme, hän sovitti ristillään meidän ja Jumalan välit, meidän syntimme siirtyi häneen ja se tuhottiin hänen kuolemassaan ja hän voitti pimeyden vallat.

Sovitusta ei ole helppo ymmärtää. Mihin ikuinen Kaikkivaltias tarvitsee tietyssä historian pisteessä tapahtunutta asiaa? Eikö hän voisi olla meille armollinen ilmankin Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta? Ehkä voisi. Jo Paavali totesi, että oppi ristiinnaulitusta Jumalan Pojasta näyttää hullutukselta ja herjaukselta, kun sitä tarkastellaan inhimillisen ymmärryksen valossa (1 Kor 1:23). Mutta juuri sillä tavalla Jumala kuitenkin päätti toimia.

 

Seuraavaksi: Minun Ystäväni - Minun Herrani