Kiroilu on syvältä kiro

- mutta on sillä terapeuttisiakin vaikutuksia

- ja teologisia pointtejakin pahasta tavasta löytyy

Kiroilu (latinaksi koprolalia) on hyvän tavan vastaista. Tästä huolimatta monet höystävät puheitaan voimasanoilla. Ankarinkaan kiroilija ei kuitenkaan pidä tapaansa hyvänä. Vaikka hän oikeuttaisi sen itselleen, ei hän soisi pienten lastensa kiroilevan.

Vaikka kyseessä on paha tapa, kiroilussa on jotakin terapeuttista. Se purkaa tunnepuolen paineita ja lievittää fyysistä kipua (ns. katarsis).

Kohtuullisesti käytetyn kiroilun psykologinen hyöty on ilmeinen. Tämän huomaamme viimeistään silloin, kun yritämme poisoppia kiroilusta. Kun yllättäen luo päänsä keittiön kaapin oveen!!!!!!!, teologinen termi pyrähtää ilmoille varkain. Pahassa tavassa on jotakin niin hyvää, että se istuu lujassa.

Turhassa ja ylenpalttisessa kiroilussa ei enää ole mitään hyvää. Se antaa muille mahdollisuuden tehdä se kiusallinen päätelmä, että törkypuheiden päästelijän sisäinen elämä on samalla tasolla kuin puheensa.

 

Tabuja ja magiikkaa

 

Mikä tahansa sana ei käy kirosanasta. Vain tietyissä sanoissa on riittävästi voimaa ja syvyyttä. Kirosanan voima tulee siitä, että sanalla mennään kielletylle tabujen alueelle. Uskontotieteellinen termi tabu tarkoittaa aluetta tai ulottuvuutta, jonne ihminen ei saa tunkeutua. Vain tavallisesta kuolevaisesta erotetut papit, shamaanit tai poppamiehet voivat liikkua tabun alueella vahingoittumatta siitä.

Psykologiassa tabulla tarkoitetaan kiellettyjä tai torjuttuja mielensisältöjä ja toimintoja. Esimerkiksi insesti on tabu. Ihmisen psyykkinen mieli kieltää sekaantumasta lähisukulaiseen. Toisaalta psyykiset tabut, tai modernimmin estot, ovat osittain kulttuurisidonnaisia opittuja asioita. Länsimaiselle ihmiselle koiran syöminen on kauhistus. Itämainen ihminen sen sijaan saattaa järkyttyy lehmän tai sianlihan syömistä.

Tehokas kirosana kuuluu tabujen luvattomaan maailmaan. Samalla kiroilussa on primitiivisen magiikan aineksia. Rumia puhuva siirtää pahan olon tai kivun kirosanaan, joka sylkäistään itsestä pois.

Kirosanalla voidaan myös taltuttaa vastustaja. Tästä syystä puhutaankin voimasanoista. Kunnon perkasu hiljentää kitisevät lapset ja motkottavan vaimon tehokkaammin kun nyrkin heilautus. Jos ihmisellä ei ole mitään sanottavaa, mutta hän haluaa tulla kuulluksi, puheeseen ripotellaan kirosanoja eräänlaisiksi korvamagneeteiksi. kiro2

Arkipäiväistyessään tabu menettää voimansa. Näin on käynyt monille kirosanoillekin, jotka ovat kärsineet inflaation liiallisen toiston seurauksena.

Sanojen tehonlaskua yritetään kompensoimalla lisäämällä sanojen käyttöä. Kun joka neljäs sana alkaa v-kirjaimella, alkaa termi olla elinkaarensa päässä. Tällöin ei enää voida puhua kiroilusta vaan siitä, että puhuja on korvannut miettimisaikaa antavan niinku sanan kirosanalla. Tällainen anemisoitunut kiroilu kuulostaa rumalta ja samalla huvittaakin sivullista. Mitään tehoa siinä ei enää ole.

 

Eritteiden käyttötarkoitukset

 

Kirosanat sijoittuvat kolmeen aihepiiriin, ruumiin eritteisiin, sukupuolisuuteen ja uskontoon. Näihin aiheisiin liittyvät tabut tekevät alan termeistä kirosanoja.

Lapsi oppii ristiriitaisen tavan suhtautua ruumiin eritteisiin. Toisaalta siisteyskasvatuksen yhteydessä vanhemmat osoittavat suurta mielenkiintoa lapsen eritteisiin. He palkitsevat lasta eritteen osuessa oikeaan astiaan.

Toisaalta kakkaa ja pissaa pidetään likaisina asioina. Niihin ei kosketa eikä niillä leikitä. Näin ruumiin eritteet saavat voimakkaan tunnemerkityksen. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä hallitsevammaksi ulosteiden negatiivinen tunnelataus tulee.

Tällainen psykodynamiikka johtaa siihen, että ulostepuolen terminologiaa voidaan käyttää voimasanoina. Sanattoman tuskan parahduksen sijaan on paljon tehokkaampaa päästää paskan turahdus, "voihan paska!". Tosin sanaa paska ei ole aina pidetty sopimattomana suomen kielessä. 1900-luvun alussa se oli synonyymi sanan lanta kanssa.

 

Sukupuolisuuden terminologiaa

 

Nuoriso tuntuu pitävän eniten sukupuolisuuden maailmasta löytyvistä tehoilmauksista. Tämä ei ole mikään ihme, sillä teini-iässä nuori tutustuu sukupuolisuutensa sosiaaliseen ulottuvuuteen ja joutuu käsittelemään siihen liittyviä tabuja ja tunnesisältöjä, jotka ovat usein vaikeita ja ristiriitaisia.

Sukuelimiin liittyvä kielletyn alueen ajatus on tullut lapselle tutuksi jo taaperoiässä. Lapselle opetetaan, ettei omia sukuelimiä tunnustella toisten nähden. Vielä rumempaa on kosketella toisten elimiä. Lapsi huomaa, että vaatteiden yksi tarkoitus on peittää ruumiin kielletyt kohdat.

Kasvatuksen lisäksi ihmisen biologia ohjaa mielenkiintoamme sukuelimiin. Biologian näkökulmasta katsottuna kunkin lajin syvin päämäärä ja tarkoitus on itse olemassaolo eli lisääntyminen. Tästä syystä tunnemme pakottavaa halua pariutua.

Koska seksuaalisuuden maailmaan liittyy kiellettyjä ja luvattomia ulottuvuuksia, alan terminologiaa voidaan käyttää kirosanoina.

Seksuaalisuuteen liittyvät kirosanat ovat erityisen tehokkaita siitä syystä, että sukupuolisuus yhdistää meidät toisiin ihmisiin. Emme tutki toistemme ulosteita, mutta sukuelinten perimmäinen tarkoitus on koskettaa toisen sukuelimiä. Sanoessaan "voihan vittu" ihminen ottaa esiin omat ja toisen elimet. Tämä jos mikä tekee vaikutuksen ympäristöön.

Toisen häpäiseminen onnistuu parhaiten sukupuolitermeillä. Tosin tässä näkyy erikoinen sukupuolten välinen roolijako. Naista voidaan huoritella, mutta häntäheikiksi haukuttu mies voi olla hieman ylpeä kunnianimestään.

 

Uskonnon kirosanatimages1

 

"Voi Perkele", sanoi piru harmissaan kun huomasi Jumalan Pojan nousseen kuolleista. Kirosanojen magiikkaluonne ilmenee erityisen hyvin uskonnon maailmasta poimituissa voimasanoissa. Ilmaus "kirosana" viittaa maagiseen uskomukseen, että ihminen voi sanalla kirota toisen eli aiheuttaa hänelle pahaa.

Uskonnon alueen kirosanoille voidaan löytää perusta ihmisen psykodynaamisesta rakenteesta. Lapsi oppii jo vaippaiässä, että hänen kyvyillään on rajat. Mutta hän uskoo äidin kykyjen olevan rajattomia. Tämä antaa tavattoman suuren voiman lapsen sanoille. Oikeilla sanoilla ja äännähdyksillä hän voi vaikuttaa tuohon "kaikkivaltiaaseen" ja saada hänet palvelemaan itseään.

Jumalakäsitettä voidaan tarkastella tämän asetelman heijastumana. Termillä jumala viittaamme todellisuuteen ja mahdollisuuksiin, jotka ovat ihmisen tavoittamattomissa. Uskonnollisilla kirosanoilla yritämme kuitenkin hallita niitä. Yritämme vaikuttaa asioihin, jotka pohjimiltaan ovat kykyjemme tuolla puolen.

Voimasanat kohdistuvat joko hyvään tai pahaan, Jumalaan tai Perkeleeseen. Osa voimasanoina käyttämistämme sanoista ovat alunperin rukouksia. Tämä on ilmeistä ilmausten "Jumalan tähden" ja "jumalauta" (Jumala auta) kohdalla. Myös amerikanenglannista tullut "voi Jeesus" on alunperin rukouskieltä.

Pahan valtakunnasta löytyneiden kirosanojen käyttöä voidaan pitää eräänlaisena eksorkismina. Karjaistessaan "voi Perkele" kiroilija nimeää riivaajan, joka on aiheuttanut vaikean tilanteen. Pahan nimen sanominen on puoli voittoa. Tosin se voi johtaa myös päinvastaiseen tulokseen. Se kutsuu riivaajan esiin, mutta ei ajakaan sitä pois vaan houkuttelee sen sanojansa kimppuun. "Älä huuda pirua avuksi", ennen sanottiin perkoville lapsille.

Konkreettisia pahoja henkiä kiroilijan tuskin tarvitsee kuitenkaan pelätä. Pelkkä turha voimasanailu antaa riittävän typerän ja luotaantyötävän vaikutelman.

 

kiro2