Joulu kertoo kaipauksesta

Jouluun näyttää liittyvän taipumus katsella taaksepäin.joulu Joulukoristeissa tavoitellaan wanhan ajan henkeä. Jouluajan sadut kertovat tapahtumista kauan sitten. Joululauluissa puhutaan taakse jääneistä ajoista tai muistellaan lapsuusajan joulua.

Klassinen kuva suvun jouluhetkestä on sellainen, jossa väki on kerääntynyt suvunvanhimman ympärille kuuntelemaan, minkälaista joulua ennen vanhaan vietettiin. Eikä muistelijan tarvitse olla mikään ikäihminen. Murrosikäisten keski-ikäiset vanhemmatkin huomaavat kertovansa perillisilleen omasta lapsuusajan joulustaan.

Suurempaa etsimässä 

Ehkä taaksepäin katsominen kertoo halusta liittyä johonkin suurempaan. En ole tämän hetken lapsi, päiväperhonen, vaan minulla on pitkät juuret. Samalla joulumuisteluissa on usein ripaus kaipausta. Olemme menettäneet jotakin kallista, jota emme enää saa takaisin. Kun suvun vanhin on kertonut lapsuutensa joulusta, hän pyyhkäisee kyynelen poskeltaan. Siitä ajasta, mikä kerran oli niin rakasta, on jäljellä vain muistot, ja nekin otetaan vähitellen pois.

Koska kauniit muistot häviävät, ne täytyy palauttaa mieleen yhä uudestaan. Muistelemme, koska haluamme säilyttää. Kerromme vanhoista hyvistä ajoista pitääksemme ne jollakin tavalla mukanamme. Jos ei muuten niin oman elämämme "ikuisina kertomuksina", joilla riemastutamme tai kyllästytämme nuorempia.

Korkeinta etsitään hapuillen

Menneen ajan haikean kiitollinen muistelu saa joskus uskonnollisen sävyn. Kysyn hiljaa itseltäni, mikä on minun elämäni tarkoitus. Ohjaako meitä joku suurempi Tahto, vai olemmeko vain lenkkejä sosio-bio-fysikaalisten lainalaisuuksien determinoimassa ketjussa?

Apostoli Paavalin mielestä ihmiselolla on näkyvän maailman taakse ulottuva tarkoitus. Hän sanoi kerran ateenalaisille, että ihminen on luotu etsimään Jumalaa, ja he kenties hapuillen löytävätkin hänet. Toisin sanoen, sisäinen kaipauksemme korkeimpaan kertoo meidän perimmäisestä alkuperästämme ja päämäärästämme.

Paavalin käyttämä sana "hapuillen" tarkoittaa ympäristön tunnustelemista käsillä niin kuin sokeat tekevät. Sanavalinta muistuttaa siitä, että korkeimman löytäminen ei ole helppoa emmekä me häntä koskettaessamme ehkä heti tunnista, mistä on kyse. Puhumme perimmäisistä kysymyksistä kuin sokeat väreistä. Värit kyllä ovat, mutta meiltä puuttuu niiden havaitsemiseen tarvittava aisti.

Kuinka raivostuttavaa! Emme saa varmuutta siitä, onko sitä Suurempaa olemassa. Sisäinen kaipauksemme voi olla Taivaallisen Isän sormenjälki ihmisessä. Mutta yhtä hyvin se voi olla muistijälki maallisesta äidistämme, jonka kohtu ja syli kerran oli taivasmaailmamme.

Koska emme tiedä näitä asioita, kukin päätyy sisäisen tuntunsa varassa jonkinlaiseen tuonpuoleisuutta koskevaan uskoon ja vakaumukseen. Joku uskoo sen puolesta, toinen sitä vastaan. Ehkä suurin osa kallistuu varovasti sille kannalle, että Jotakin on. Mutta koska asia on niin epäselvä, he eivät osaa sanoa siitä sen enempää.

Tietäjät hautausmaalla

Nämäkin kysymykset viemme mukanamme hautausmaalle, kun käymme joulunaikaan tervehtimässä edesmenneitä rakkaitamme. Hautakivien välissä kävellessämme olemme sen kansan keskellä, joka tietää vastaukset suuriin kysymyksiimme. Hautausmaan portin päälle pitäisikin kirjoittaa suurilla kirjaimilla he tietävät.

Oletetaan, että ihmiskunnan taivastoivo todella pitäisi paikkansa. Kaikki vainajat ovat nyt Luojansa sylissä, kuka lähempänä hänen sydäntään, kuka potkii vähän kauempana - itse en usko kenenkään olevan siinä tilassa, jota nimitämme kadotukseksi.

Jos oletuksemme pitää paikkansa, suurin osa koskaan tänne syntyneistä ihmistä tietää sen, mitä me sokeat vasta hapuilemme. Ja jos he tietävät, he myös muistavat tässä ajassa kokemansa epätietoisuuden. Siksi he tekevät kaikkensa kertoakseen meille, että täällä ollaan, tulkaa perässä.

Ehkä edesmenneillä sieluilla ei kuitenkaan ole tällaisia valtuuksia, ainakaan oma-aloitteista käyttöä varten. Mutta siihen on syytä uskoa, että he puhuvat Korkeimmalle joka päivä meistä. He pyytävät ja anovat häntä auttamaan meitä. Ja perille päässeet uskonnonfilosofit, joita tämän ajan tietämättömyys haavoitti kipeästi, kiukuspäissään suorastaan vaativat Jumalaa paljastamaan meille kasvonsa.

Joulukirkossakin tietäjät ovat kanssamme. Siksihän ehtoollispöydän kaari katkeaa puolivälistä. Toisella puolella ovat ne, jotka eivät enää kaipaa, koska he ovat jo perillä. Nyt en sanonut aivan oikein. He kaipaavat yhtä asiaa: meitä eläviä. Ihmiskuntaperheen yhteinen ikävä nimittäin loppuu vasta kun kaikki sen jäsenet ovat tulleet yhteen.

 

takaisin alkusivulle

avatarbosch4.jpg