Islamilla ja kristityillä sama Jumala

Huom. jos aloitat tämän lukemisen, lue loppuun asti. Tai ainakin jälkikirjoitus.

Tämä on siis se juttu, josta tehtiin kantelu tuomiokapituliin. 

Voi kuulostaa yllättävältä väittää, että islamilla olisi sama Jumala kuin kristinuskolla. Mutta väite ei ole hatusta temmattu.

Kolme suuren kirjan uskontoa, juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat nimittäin sukulaisia. Ne korostavat tunnustavansa vain yhden Jumalan, joka on ainoa maailman Luoja. Hän vaatii palvelijoiltaan oikeudenmukaisuutta ja hän on armollinen syntisille.

Erityisen merkittävää on näiden uskontojen yksimielisyys Jumalan historiallisesta identiteetistä. Ne uskovat tämän Jumalan olevan se joka otti kerran yhteyttä erääseen Abraham -nimiseen mieheen. Sen jälkeen seuraavista Jumalan teoista nämä uskonnot tosin ovat eri mieltä.

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä, että kaikkien kolmen uskonnon palvonta kohdistuu siihen Jumalaan, joka puhui Abrahamille. Tämä merkitsee sitä, että islamilla on sama Jumala kuin kristinuskolla.

 

Tämä ei ole maailmaa syleilevää uutta kohuteologiaa, vaan Katolisen katekismuksen opetusta vuodelta 1997. Sen mukaan Jumalan pelastussuunnitelma käsittää myös muslimit, "jotka tunnustavat pitävänsä kiinni Abrahamin uskosta ja yhdessä meidän kanssamme palvovat yhtä ainoata, laupiasta Jumalaa." Kun siis islaminuskoinen sanoo arabiankielisen Jumalaa tarkoittavan sanan Allah, kristittyjen Jumala heristää korvaansa ja kuuntelee.

Katolisen katekismuksen opetus kuulostaa järkevältä. Jumalan kannalta on oleellista, kehen päin palvonta tarkoitetaan, ei se, mitä ihmiset väittävät tietävänsä Jumalasta.

Tämä ei tarkoita, että kaikki maailman uskonnot ampuvat samaan maaliin. Muissa maailmanuskonnoissa ei ole historiallista liittymää Abrahamin henkilöön, joten ne eivät kuulu samaan perheeseen juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin kanssa. Muiden uskontojen kannattajien mahdollinen yhteys Jumalaan ei perustu historialliseen traditioon vaan kaikille ihmisille yhteiseen alkuperään ja päämäärään.

 

Uskonnollisen ihmisen ei ehkä kannata laittaa maailmanuskontoja kilpailuasetelmaan. Jos Kaikkivaltias mahti kaitsee ihmislampaitaan, hänen sallimukseensa täytyy kuulua sekin, että eri puolella maailmaa uskotaan eri tavalla. Ihminen nimittäin uskoo niin kuin hänen synnyinseuduillaan tehdään. Jos Luoja ei hyväksyisi tätä, eikö hän olisi ohjannut homo sapiens religiosus -lajin uskonnonhistorian yhdensuuntaisempaan uomaan?

Kristitty voi kyllä ajatella, että Jumala on puhunut erityisellä tavalla kristillisen tradition kautta. Mutta uskonnon lopullisen tavoitteen, sielun autuuden, kannalta tällä ei ole ratkaisevaa merkitystä. Jumalalla ei ole suosikkeja, jotka syntyperänsä tähden ovat muita paremmassa asemassa hänen edessään. Kaikilla ihmisillä on jossakin sielun syvyyksissä samanlainen mahdollisuus tulla Jumalan yhteyteen. Näin sanotaan jo Raamatussa.

 

Miksi sitten Jumala sallii maailman uskontojen kirjavuuden? Tähän kristitty ei ehkä osaa vastata. Tämä on samanlainen älypähkinä kuin maailman kärsimys. Kumpiakin Jumala sallii nyt, mutta ne lakkaavat historian lopussa. Kärsimys hellittää otteensa ja eri tavalla uskovat näkevät perimmäisen totuuden.

Jo tätä ennen uskontojen on syytä etsiä yhteisiä tekijöitä. Katolinen teologi Hans Kung esittää trilogiassaan Christianity, Judaism ja Islam, että tärkeä askel maailmanrauhaan on rauha uskontojen välillä. Hyvä alku tälle voisi olla se, että Abrahamin uskoon liittyvät uskonnot näkisivät toisensa sukulaisinaan ja saman Jumalan palvelijoina.

Kristitty saa tästä kokoon kauniin kolmijaon: juutalainen elää Isästä, kristityt Pojasta ja profeetalliseen sanomaan nojautuvat muslimit Pyhästä Hengestä.

 

Ja sitten selkäpanssari päälle eli tärkeä jälkikirjoitus:

Tämä alun perin Savon Sanomissa julkaistu artikkeli hämmensi ja hermostutti joitakin lukijoita. Tehtiinpä siitä taannoin kantelukin tuomiokapituliin. Sen kun epäillään olevan harhaoppista tekstiä ja papilta sopimatonta spekulointia.

Jutun peruspointti ei kuitenkaan ole niin omituinen kun miltä äkkiseltään kuulostaa. Katsotaan mitä kirkkomme ulkoasian neuvoston asettama työryhmä sanoo islamista. Kysymykseen onko islamilla ja kr.uskolla sama Jumala he vastaavat näin: 

 

"…osa kristityistä ajattelee, että kristinuskon ja islamin jumalakäsitykset sulkevat toisensa pois. Oikea usko Jumalaan voi perustua vain Jeesuksen jumaluuden ja pelastustyön tunnustamiseen. Osa sen sijaan arvelee, ettei Jeesuksen jumaluuden ja Jumalan kolmiyhteyden torjuminen islamissa tee tyhjäksi muslimin todellista uskoa Jumalaan, vaan erilaisista näkemyksistään huolimatta niin kristitty kuin muslimikin kääntyvät rukoillessaan yhden ja ainoan Jumalan puoleen."

(Kirkon ulkoasiain neuvoston (KUN) asettama Kirkko ja islam –työryhmä 2007 kirjasessa Kirkko ja islam s 34. Löytyy tästä

Uskovatko kristityt ja muslimit samaan Jumalaan?

Kolumnissani siis liitytään tähän jälkimmäiseen joukkoon. Niihin kristittyihin, jotka ajattelevat, että "niin kristitty kuin muslimikin kääntyvät rukoillessaan yhden ja ainoan Jumalan puoleen". Tämä ei ole mikään marginaalikanta kristikunnassa. Esimerkiksi Helsingin yliopiston dogmatiikan professori Miikka Ruokanen kallistuu varovasti tälle kannalle Kotimaa -lehden haastattelussa.

Tämä ei tarkoita, että islaminuskoon itseensä rakentuisi oma Kristuksesta erillinen pelastustie. Niin en ajattele minäkään. Jos muslimi, tai kuka tahansa ei-kristitty sielunsa syvyyksissä avautuu Jumalalle, se on Kristuksen työtä ja Pyhän Hengen vaikutusta. Tässä mielestä pelastusta ei ole ilman Kristusta, mutta Kristus kyllä voi toimia ilman kirkkoa ja sen sakramentteja.  

Sitäkään en jutussani tarkoita, että kaikki uskonnot ovat samaa. Vain näillä kolmella monoteistisella uskolla on sama tähtäyspiste historiallisten juuriensa tähden. Kristinuskon ja muiden uskontojen suhteesta löytyy pitempi esitys täältä.

Kirjoitan samasta asiasta varhaisnuorille ymmärrettävällä tavalla jutussa Pääsevätkö vain kristityt taivaaseen?

 

Luterilaisen kirkon tunnustuskirjoja tavaamalla asia voi näyttää toisenlaiselta, niinkuin käy ilmi kantelusta. (Sen laittaminen tälle sivulle on tosin kyseenalaista. En ole varma, haluavatko kaikki kantelijat nimiään julkisuuteen.)

Minusta 1500-luvulla syntyneet tunnustuskirjat eivät anna riittävästi eväitä nykyajan uskontoteologisten linjausten tekemiseen. Ne syntyivät Euroopan kristillisessä lintukodossa kannanottoina paavilaisia ja hurmahenkiä ja muita kristillisiä väärinkäytöksiä vastaan. Ne ovat siis kristinuskon sisäistä keskustelua. Muiden uskontojen problematiikkaa niissä ei pohdita juurikaan. Siksi luterilainen uskontoteologia pysähtyy kyllä alkumetreille, jos se liikkuu vain tunnustuskirjojen rajaamalla alueella.

Minusta taas modernilla teologialla on vähän enemmän sanottavaa ei-kristityistä kuin vain se ikijokeri, että emme osaa sanoa mitään. Teologialla on lupa etsiä rakentavia tapoja arvostaa Jlan läsnäoloa ja pelastustahtoa sielläkin, missä ihmiset eivät ole avoimesti kristittyjä.

 

Kun niin monet kyselivät, selostin vielä lehdessämme, miten itse näen kantelukuvion. Se otsikoidaan Luterilaisen armo-opin kirkas valo.