Gnostilaisuus: kiehtova salatieto

(joka lopulta on melko tylsää) 

Ajatus salatusta tiedosta on aina kiehtonut ihmisiä. On ajateltu, että jossakin on olemassa kätketty tieto ihmisen ja maailman todellisesta olemuksesta. Suuret ihmismassat kulkevat tietämättömyydessä, mutta jotkut harvat ja valitut ovat saaneet "valaistuksen" siitä, mistä todellisuudesta pohjimmiltaan on kysymys. Ehkä heillä on hallussaan muinaisia kirjoituksia, joista he ammentavat tietonsa. Mutta he eivät ainakaan mielellään kerro löydöistään muille kuin salaseuransa jäsenille.

 

Omaperäinen oppi luomisesta


Myös kristinuskon sisälle ja lähistölle on syntynyt erilaisia salatietoa omaavia yhteisöitä. Varhaisin tällainen liike on ollut toisella ja kolmannella vuosisadalla vaikuttanut gnostilaisuus. Kyse ei ole yhdestä yhtenäisestä liikkeestä, vaan useista ajatusvirtauksista ja yhteisöistä, joita yhdistävät tietyt näkemykset.

Gnostilaiset ryhmät kehittivät omaperäisen näkemyksen jumalasta ja luomisesta. He uskoivat, että Korkein Jumala ja maailman luonut jumala ovat eri olentoja. Heidän luomismyyteissään luominen esitetään eräänlaisena lankeemuksena. Korkeimman Jumalan palvelija, Ikuinen Viisaus, ryhtyi kerran luomispuuhiin ilman herransa lupaa. Hän loi olennon, joka osoittautui niin epätäydelliseksi, että hänen täytyi piilottaa se Korkeimmalta Jumalalta.

Tuo epätäydellinen olento ei jäänyt toimettomaksi. Hän loi henkiolentojen kaartin ja ryhtyi sitten luomaan maailmaan. Tämän luomistyön tähden häntä kutsutaan luojajumalaksi, demiurgiksi. Sitten hän loi ihmisen, mutta ei saanut tätä elämään. Silloin Viisaus tai itse Korkein Jumala puhalsi henkensä ihmiseen ja tästä tuli elävä olento.

Ihminen sai siis ruumiinsa luojajumalalta ja sielunsa Korkeimmalta Jumalalta. Luojajumala kadehti ihmisen sielun jumalallisia kykyjä, joten hän turrutti ihmisen niin, että tämä unohti sielunsa jumalallisen alkuperän. Näin ihmisestä tuli itsekkään luojajumalan orja.

 

Röyhkeä ja tietämätön jumala


Monien gnostikkojen mielestä Vanha testamentti kertoo luojajumalan teoista. Hänen antamansa laki on ankara ja puutteellinen. Ja hän itse on röyhkeä ja ylimielinen. Hänen ylimielisyytensä tulee esiin erityisesti Vanhan testamentin monoteistisessa painotuksessa. Luojajumala kuvittelee typeryyksissään olevansa ainoa ja korkein Jumala.

Myöhemmässäkin ajattelussa Vanhaan testamenttiin on joskus suhtauduttu samalla tavalla. Erityisesti valistuksen aikana (1700-1800-luku) syntyneen uskonnnonhistoriallisen koulukunnan piirissä ajateltiin joskus, että Vanha testamentti edustaa ilmoituksen varhaisvaihetta, jolloin käsitys Jumalasta ja oikeasta oli vielä hyvin puutteellista ja vaillinaista, jos ei suorastaan naivia. Jeesuksen ja Uuden testamentin opetus paikkasi ja korjasi vanhatestamentillisen uskon puutteita.

Gnostikot ajattelivat, että Vanhassa testamentissa on sekaisin totuutta ja valhetta. Korkein Jumala on onnistunut ikäänkuin kylvämään totuuden siemeniä sinne tänne rikkakasvun sekaan. Jo Aadamin pojasta Setista alkaa salatiedon tallentamisen traditio. Aadam kertoi salatun totuuden luomisesta ja ihmisestä pojalleen Setille, joka tallensi tämän tiedon tuleville polville ja lopulta se päätyi gnostilaisten kristittyjen haltuun.

 

Tieto pelastaa


Pelastuksessa on gnostikkojen mielestä kyse siitä, että ihmisen silmät avautuvat ja hän ymmärtää todellisen jumalallisen alkuperänsä. Tämän pelastavan tiedon eli gnosiksen tähden tutkijat antoivat liikkeelle nimen gnostilaisuus.

Erityisesti selvästi Korkein Jumala paljasti salatun tiedon Jeesuksen kautta. Jeesus on siis Korkeimman Jumalan lähettiläs, jonka tarkoitus oli pelastaa ihmiset luojajumalan, demiurgin, orjuudesta. Tästä syystä gnostilaisten tekstit olivat joskus muodoltaan keskusteluita tai opetuspuheita, joita Jeesus piti opetuslapsilleen ylösnousemuksensa jälkeen.

Ajatus salatusta tiedosta tarjosi gnostikoille hyvän selityksen sille, miksi varhaisin kristillisyys ei tuntenut heidän oppejaan ja miksi ne eivät esiinny Vanhassa testamentissa. Pelastava tieto oli salattua ja se kuului vain valituille. Vain joissakin ihmisissä on Korkeimmalta Jumalalta peräisin oleva sielu. Siksi vain jotkut uskovat ja ymmärtävät gnostikkojen julistuksen.

 

Kirkkoisien kritiikkiä


On kiistanalaista, vaikuttiko gnostilaisuus vielä Uuden testamentin aikana. Monet tutkijat katsovat, että esim. 1 Timoteuskirjeessä vastustetaan heidän näkemyksiään. Kirje päättyy kehotukseen: "Pidä tallessa, Timoteus, se mikä on uskottu sinun haltuusi! Torju jumalattomat tyhjät puheet ja vastavaitteet, joita tiedon nimellä kulkeva valhetieto keksii" (1 Tim 6:20). Tämä varoituksen taustalle sopisi hyvin gnostilaisuus. Samoin eräät muut piirteet 1 Timoteuskirjeessä on joskus tulkittu niin, että niissä kritisoidaan orastavia gnostilaisia näkemyksiä.

Joka tapauksessa on kiistatonta, että toiselta vuosisadalta alkaen kirkkoisät kritisoivat ankarasti gnostilaisten oppeja. Kyse ei ollut kirkkoisien suvaitsemattomuudesta, vaikka niin on joskus populaarissa kirjallisuudessa esitetty. Kirkkoisät ottivat lähtökohdakseen sen, että Vanhan ja muotoaan hakevan Uuden testamentin tekstit tarjoavat mittapuun, jonka avulla kristilliset opit on arvioitava. Tästä lähdökohdasta käsin he näkivät, että gnostilaisten opit olivat erittäin epäraamatullisia.

Gnostilaiset vääristelevät Raamatun luomisopin. Pyhä kirja ei anna mitään syytä päätellä, että epätäydellinen Jumala olisi luonut itsensä näköisen puutteellisen ja pahan aineellisen maailman. Pahuutta maailmassa kyllä on, mutta sitä ei pidä laittaa Jumalan taitamattomuuden piikkiin. Parempi on suostua siihen, että ihminen ei kykene ratkaisemaan pahan ongelmaa.

Ongelmalliselta kuulosti myös se, että gnostilaisten ajatukset olivat uusia. Niitä ei voinut perustaa mihinkään vanhoihin traditioihin. Uusi on useimmiten harhaoppia, kun taas vanha usko perustuu luotettavaan ilmoitukseen, kirkkoisät ajattelivat.

Lisäksi he muistuttivat siitä, että varhaisin kristillinen traditio ei tuntenut eikä kannattanut gnostilaisten oppeja. Kirkon käyttämät neljä evankeliumia eivät esittele gnostilaisten näkemyksiä julistavaa Jeesusta. Tunnettujen apostolien kuten Paavalin ja Pietarin kirjeet eivät anna tukea gnostilaisten opeille. Tästä kirkkoisät johtivat sen päätelmä, että mikäli kirkko haluaa perustaa oppinsa apostoleihin palautuvaan traditioon, sen ei tule hyväksyä gnostilaisia oppeja.

 

Kirjoitusten paljastuminen


Gnostilaisten kätkemä kirjakokoelma löytyi aivan sattumalta. Vuonna 1945 eräät egyptiläiset maanviljelijat kaivovat Nag Hammadin kaupungin lähistöltä lannoitemaata pelloilleen. He löysivät vahingossa ruukun, jonka sisällä oli 12 tai 13 nahkakantista nidettä. Kun he eivät ymmärtäneet papyrysarkeille kirjoitettua koptinkielistä tekstiä, he veivät löytönsä paikalliselle koptilaisen kirkon papille. Papin lanko ymmärsi, että kyse on merkittävästä käsikirjoituslöydöstä.

Hän myi yhden niteen Kairon koptilaiseen museoon. Silloin löydön tehneet maanviljelijat tajusivat iskeneensä hakkunsa kultasuoneen. He tarjosivat käsikirjoituksia paikallisille antiikkikauppiaille. Tietenkin löydöstä saadaan parhaat rahat, jos se myydään pienissä erissä eniten tarjoavalle. Siksi miehet irroittivat niteistä joitakin papyrusarkkeja ja kaupittelivat niitä yksitellen. Lisäksi he käyttivät muutamia sivuja sytykkeinä. 

Lopulta käsikirjoitukset päätyivät tutkijoiden käsiin. Niiden pohjalta valmistettiin tieteellisiä tekstilaitoksia, joiden avulla tutkijat saattoivat syventyä gnostilaisten itsensä laatimaan kirjallisuuteen. Tähän asti tutkijoiden tiedot gnostilaisuudesta perustuivat pääosin kirkkoisien gnostilaisvastaiseen polemiikkiin.

Nag Hammadin gnostilaisen kirjallisuuden tuleminen päivänvaloon muistuttaa hieman Qumranin yhteisön tekstien löytymistä. Vuonna 1947 beduiinipojat löysivät vahingossa eräistä Kuolleen meren rannikolla olleista luolista ruukkuja, joissa oli muinaisen juutalaisen erakkoyhteisön kirjallista jäämistöä.

Suomessa merkittävä gnostilaisuuden tutkimus käynnistyi 1990-luvulla.

Ensin laadittiin kommentoitu käännös gnostilaisena pidetystä Tuomaan evankeliumista (Pauli Huuhtanen, Antti Marjanen, Risto Uro, Jeesuksen salaiset sanat: Tuomaan evankeliumi, 1992). Sitten valmistui laaja kokoelma gnostilaisten tekstien käännöksiä (Ismo Dundenberg, Antti Marjanen, Nag Hammadin kätketty viisaus. Gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä, WSOY, 468s. 2005).

Suomennosten avulla kuka tahansa voi perehtyä gnostikkojen vaikeaselkoiseen ajateluun. Liikkeeseen liittyvä tietty ihannointi saanee tosin kylmää vettä niskaan. Käännökset eivät tuo esiin syvällisiä New-age -ajattelua mukailevia paljastuksia ihmisen henkisyydestä.